Viikko sitten esikoinen tuli keväthommiin. Häneltä käy niin kätevästi kaikenmoinen kunnostustyö ja koneiden käyttö! Ensitöikseen hän hurautti koripajun
matalaksi ja pääsimme taas jatkamaan tanskalaisen maajussin mallin mukaista risuaitaa. Sen heinäseipäistä laitetut tolpatkin olivat vuosien varrella lahonneet, nekin uusittiin.
Onpas komea!
Olimme isännän kanssa leikanneet kaikki muut omenapuut paitsi koristeomenapuuta,
jonka latvaan ei viime kesänä tullut juurikaan lehtiä. Ei ihme, sillä se oli aivan laho.
Nyt sekin on kunnossa ja toivottavasti jatkaa kasvuaan.
Ehkä ensi vuonna on otettava tuosta oikealta lisää, muuten painopista tulee liikaa siinne ja koko oksa repeää.
Etupihan norjanangervo oli jänisten jäljiltä tosi huono – oli jälleen aika leikata kaikki matalaksi.
Olihan meillä metsuri talossa. Suuret kiitokset kaikesta avusta!
Monet pensaat olikin jo leikattu – jänisten toimesta,
palkaksi on jätetty reilusti lannoiterakeita.
Ikävä yllätys oli vatturivistöissäkin: Miltei jokainen lumen päällä näkynyt satoverso oli syöty. Kauempaa katsottuna kaikki näytti hyvältä, mutta ne pitkät versot olivatkin viimevuotisia! Eivät tietenkään kelvanneet. Nyt on kovin harvat rivistöt ja kerääminen vaivalloista matalista oksista johtuen. Ei niitä tietenkään pysty edes sitomaan eikä ole tarvettakaan. Ikinä ennen, kolmenkymmenen vuoden aikana, ei vadelmaa ole tarvinnut suojata jäniksiltä!
Lopuksi risut poltettiin turvallisesti suurien kivien ympäröimällä nuotiopaikalla ennen kuin nurmikko ehti lumen jälkeen kuivaksi.
Mutta kun sain talviturkin heitettyä 21.4 tuonne jäiden sekaan
ja tarkenin mennä hörppäämään aamukahvin ulkona, tuntuu kuitenkin ihan mukavalta, jäniksistä huolimatta.
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 