Hyvästit tämän vuoden joulukuuselle

Ei kyllä malttaisi, mutta eiköhän nyt kuitenkin ole jo aika luopua joulukuusesta. Myrsky kaatoi ison puun syksyllä metsässä ja kun isäntä katkoi ja karsi sitä, keksin, että otetaan latvasta meille tämän vuoden joulukuusi. Harvahan se oli, mutta tukevaoksainen.

Kaatuessa oksia oli varmaankin katkennut, käpyjäkin oli pudonnut roppakaupalla. Kuitenkin tuli yllätyksenä se, että pihkaa alkoi valua kiiltävinä noroina heti ensimmäisenä iltana, kaikista katkenneista oksista ja pitkin kuusen runkoa. Nyt ne ovat onneksi kovettuneet, ainakin enimmäkseen.

Kolme viikkoa on kulunut ja kuusi voi edelleen hyvin. Neulasia ei pudonnut ja vesi kelpasi, uutta kasvuakin alkoi tulla.

Ja käpyjen alkuja!

Mutta niin sitten otimme sekatöörit esiin ja katkoimme oksat saaviin. Pian leivinuunissa rätisi iloinen tuli.

Kuusenkoristeet on nyt pakattu ikivanhaan Anttilan laatikkoon. Monesti ajattelen, että olisiko syytä laittaa ne uuteen – laatikoita kyllä löytyisi. Mutta kun tähän paikattuun lootaan liittyy niin monta muistoa!

Siihen koottiin jo nuoren parin ihan ensimmäisen joulun

kuusenkoristeet

lähes 50 vuotta sitten. Tässä kuvassa ollaan jo kolmannessa yhteisessä jouluajassa.

Laatikko on kulkenut mukana kaikissa kolmessa Jyväskylän kodissamme, sitten jouluaikaan sijoittuneessa välivaiheen (kolmen kuukauden) Tampereen pyrähdyksessä, viisi joulua Kangasalla

ja nyt kolmisenkymmentä joulua Keuruulla. Viime vuosina olen lisännyt kanteen päivänmäärän viereen myös vallitsevan lämpötilan. Skaala on aika laaja: 26 asteen pakkasesta (2017) neljän asteen lämpöön (2020).

Joulu on tunteiden aikaa: Jouluihin liittyy meillä jokaisella paljon muistoja, iloisia ja surullisia.

Että niin se vaan on: Tuota muistojen laatikkoa en voi koskaan hävittää.

Kategoria(t): Sekalaista Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s