Syksyn töitä

Mielessä on pyörinyt monta asiaa, jotka pitää muistaa tehdä ennen talven tuloa. Olemmekin saaneet kiitettävästi hommia valmiiksi, esimerkiksi näitä:

Kesällä aivan ihanasti kukkinut köynnösruusu

laskettiin maahan ja peitettiin havuilla. Näin yritämme varmistaa aran kasvin säilymisen ja kukinnan, sillä se kukkii edellisen vuoden versoilla.

Vadelmakasvustot keräsimme syyslomalla pikkurengin kanssa nippuihin ja sidoimme tukilautaan. Nyt ne pysyvät lumitaakankin alla pystyssä.

Vanha mustikkamaa sai jänisaidan niin kuin ennenkin, se piti poistaa marjojen keruun ajaksi.

Uusi mustikkamaa saa kyllä olla rauhassa kaiken aikaa, sillä sen aita on tukeva ja etäämmällä.

Kasvihuone on pesty ja viiniköynnös laskettu leikkausten jälkeen talviunille peiton alle. Vielä puuttuu suojakangas katolta, mutta sen ehtii laittaa ennen lunta.

Kasvimaan kohdalla teimme tänä syksynä radikaalin liikkeen: Mustan mansikkakankaan alla rikkaruohot eivät kasva. Oikea reuna saa olla noin koko ensi kesän ja vasemmalle tulee uusi mansikkarivi entisten kaveriksi.

Isäntä levitti valmiin kompostin maanparannukseksi keskelle, viljelyvuorossa olevalle uudelle alueelle

ja käänsi kaksi vuotta muhineen kompostin vielä yhdeksi vuodeksi maatumaan.

Verkot pienille puille: Päärynöille, tyrneille, luumuille ja kirsikoille. Sekä tietenkin uusille omenapuille.

Haravointi ei kuulu meillä syystöihin, vahvat lehtimassat pikkurenki kuitenkin ajeli syyslomalla silpuksi ruohonleikkurilla. Sorakäytävät täytyy kyllä siistiä, muuten lehdet muuttuvat niissäkin mullaksi ja nurmi valtaa tiet. Tästä koivun alta emme haravoi koskaan, aina siihen kuitenkin on noussut tuuhea nurmi.

Aurauskepit paikoilleen!

Linnuille ruokaa

ja suojaa. Tuo kuusi on sidottu tikapuihin, turvaksi haukoilta.

Päivät ovat täyttyneet sienestyksestä ja syystöistä vaikka puutarhatuoli onkin houkutellut ihan muuhun.

Yksi ylimääräinen työ tuli, kun muutama päivä aiemmin koottu puupino romahti omia aikojaan suoraan pakastimen päälle.

Uusi kokoaminen oli haastavaa, mutta työtilaa saatiin, kun siirrettiin lattialta suuri osa puista saaveihin ja vietiin vanhalle puolelle lämmittämistä varten. Osa jäljelle jääneistä pinottiin ulko-oven eteen, josta ne käytetään ensiksi. Pakastimen kansi sai uusia muistoja

mutta lampun vaihdon jälkeen se on kuitenkin ihan kunnossa ja varastokin jälleen siistinä.

Tekevälle sattuu, tällaistakin. Mutta kun asennoituu niin, että työlle annetaan takuu – pino kootaan uudestaan mikäli kaatuu – niin kaikesta selvitään, jos ei muulla niin huumorilla.

Advertisement
Kategoria(t): Piha ja puutarha Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Syksyn töitä

  1. ripsu sanoo:

    Reilallisia syystouhuja. Aivan ihastuttava köynnösruusu. Upea väri 🙂 .

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s