Pikkurengin syyslomalla tutustuimme lähiseutuihin ja luonon kauneuteen. Suuren suuri muurahaiskeko ihmetytti
ja Kiiskilänmäen näkötorni oli jännittävä, kun se hiukan huojui kiipeilijöiden liikkeistä.
Mutta rohkeasti vaan ylös, täällä ollaan!
Aivan vierestä alkoi kolmen kilometrin luontopolku
puroineen
ja pitkospuineen. Kaunista!
Eväät syötiin kodassa
ja kotimatkalla poikettiin vielä papan lapsuuskodin raunioilla. Kerran tuossa oli suuri talo ja kauppa, mutta nyt jäljellä olivat vain savupiippu ja portaat.
Viereinen joki oli kaunis niin kuin ennenkin,
papan ylioppilaskuva otettiin vuonna 1969 samalla paikalla. Siinä oli silloin pato, jonka päätykivet olivat vielä paikoillaan. Tuosta saatiin muinoin voima sahalle, jossa hän pikkupoikana paljon puuhaili lautojen kanssa. Ilmankos lautapinot ovat meilläkin olleet niin suoria!
Kaksi kertaa kävimme suppilovahveroita etsimässä ja löytyihän niitä, kun oli tarkkasilmäinen renkipoika apuna.
Saimme tyhjennettyä myös kasvihuoneen, jonka pappa sitten pesi, pikkurenki pilkkoi kasvien varret kompostiin.
Vaikka renkipoika huristeli muut lehdet ruohonleikkurilla silpuksi, navetalla oli pakko vähän haravoida, sillä tammen lehdet lentävät tuulessa muuten ympäri avointa pihaa.
Yhtenä iltana olimme katsomassa uutuuselokuvan Risto Räppääjästä. Se oli hauska, mutta Multian kanttorin lehmien näkeminen ja karhean kielen nuolaisu taisi kuitenkin viedä voiton Ristostakin.
Uimahallin peuhupäivät, tikkupullien paistaminen ja hohtavien kivien etsintä keskustassa olivat Keuruun tarjontaa syslomalaisille. Kotipihassa oli tarjolla esikoisen traktori ja mopo ja sisätiloissa leipomista sekä paljon lukemista. Puuhia riitti kaikille päiville.
Me vanhat suorastaan nuorruimme pikkurengin seurasta. ”Vaikka isovanhemmat saavat pitää lapsenlapsia pieninä sylissään vain hetken, sydämissä he ovat aina.” Suurin piirtein näin luki viikonloppuna eräässä FB-kaverin päivityksessä ja se teksti kyllä pitää paikkansa.
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 