Valkoisen talon kunnostus, 7: Pikkukuisti

Varsinaisen lasikuistin eteen äitini oli halunnut 30 vuotta sitten pienen lisäkatoksen, ettei portaille sada.

Se teetti nyt melkoisesti päänvaivaa ja myös lisätöitä. Katolta tullut lumi oli repäissyt koko osan kerran irti ja jäljet olivat nähtävissä edelleen. Lisäksi katto roikkui liian matalalla, lasikuistin ikkunoiden päällä.

Mielessä kävi jo koko hökötyksen poistaminen, mutta päädyimme kuitenkin siihen, että se jää. Ensin purettiin kaiteet, jotka vietiin varastoon uutta käyttöä varten. Siitä kerroin edellisessä postauksessa.

Kattopellit siirrettiin sivuun, runko tuettiin parrulla ja kulmaa loivennettiin niin, että räystäs ja tulevat koristeet mahtuvat paremmin ikkunoiden päälle.

Nyt pystyttiin levyttämään ja rimoittamaan seinät laudoitusta varten.

Olimme pohtineet joukolla kuistin koristeita, muiden ikkunoiden päällä olevat salmiakit siinä ainakin pitäisi olla.

Ja ne salmiakkikuviothan on kopioitu viereisestä museotalosta, joka oli valmistunut jo vuonna 1881. Niitä sahattiin ja maalattiin oikein urakalla.

Löytyisikö Aapo-vaarin koristeista jotain muutakin, jota voisimme käyttää? Tutkailin museotalon yläkerran ikkunoita:

Nuo ovat ihanat! Alkuperäinenkin oli tallessa, vaikka kulma olikin poikki.

Siitä sai hyvän mallin ja isäntä tarttui Jukan kuviosahaan. Miten se Jukka sanoikaan: Tekijän huomioon ottaen, ihan kelpo sahaus 🙂

Oi ja voi, tykkään!

Vielä uudet valaisimet, jotka sähkömies toi tullessaan malliksi, tykkäsimme niistäkin heti.

Kaksi koukerokuviota löysi myös paikkansa räystään alta.

Kun sisäkatto valmistui, siihen asennettiin liiketunnistevalo. Nyt näkee kulkea pimeässäkin helposti.

Puuttui enää portaikko, siihenkin haettiin mallia viereisestä museotalosta. Ensin kuitenkin maan tasaus,

jonka jälkeen portaat alkoivat valmistua.

Kaiteiden malli on myös museotalosta, kuvan mukaan tässäkin on sata vuotta sitten ollut samanlainen ristikko. Rakennushan on ainakn 200 vuotta vanha.

Vihdoin, kymmenen viikon jälkeen kaikki oli valmista. Tämä lisäkuisti tuntui ennen ylimääräiseltä, nyt se on talon kaunistus.

Oli aika juhlia. Rosvopaistille

ja kakulle

kutsuttiin ne, jotka olivat olleet eri tavoin mukana, apuna tai töissä tässä mielenkiintoisessa projektissa.

Illan hämärtyessä katselin onnellisena pihalla: Isä kunnosti museotalon,

minä hoidin osuuteni tämän talon kohdalla.

Kuusi sukupolvea on nyt asuttanut tilaa, toivotaan että seitsemäskin tänne joskus saapuu. Tai sitten se kahdeksas?

Tämä mummo huokaisee nyt onnellisena mutta hiukan uupuneena: Kiitos kaikille!

Kategoria(t): Valkoisen talon kunnostus Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s