Pensasmustikasta on tullut oikein trendimarja ja meikin olemme tykästyneet siihen. Neljä pensasta tuottavat mukavasti satoa,
mutta nyt ajattelimme tehdä myös vanhan talon pihapiiriin oman mustikkamaan. Kuka lie siinä joskus asuukin, on varmaan iloinen työstämme.
Pohdin paikkaa pitkään, sillä melkein koko vuoden se tulee olemaan ruman verkon ympäröimänä. En siis haluaisi sitä ihan talon lähistölle ja niin päätin istutuspaikaksi pellonreunan, yli satavuotiaiden kuusien itäpuolella. Aurinko paistaa sinne reilusti aamupäivän ja luulisin, että hiukan varjoinen paikka on vain hyödyksi. Ainakin oman pihan mustikoiden kastelusta on ainainen huoli.
Esikoinen hankki itselleen kauan himoitsemansa kaivurin
ja mikäs sen mukavampi harjoittelupaikka kuin pitkä oja mustikoita varten.
Jäihän siihen vielä paljon lapiohommiakin, mutta pikkuhiljaa, viikonlopun aikana, (päivät kuluvat iltamyöhään valkoisen talon kunnostuksessa) saimme alueen tasattua ja silotettua haluamaani malliin.
Reunoille laitettiin ensin suojakankaita estämään juuririkkaruohoja. Sitten se edellisen postauksen sahajauho: Levitimme sen, yli 60 vuotta seinän välissä olleen eristeen, aivan pohjalle. Minusta siinä oli taas jotain jännää ajatusta menneistä sukupolvista, isä tuonkin täytteen oli ikkuna-aukkoon aikoinaan laittanut.
Sahanpurujen päälle tuli kymmenen säkkiä hapanta, lannoittamatonta ja kalkitsematonta turvetta. Se sekoitettiin ensin sahajauhojen kanssa.
Sitten saapuikin apujoukkoja Tampereelta. Suurella ilolla ja innolla pinnalle levitettiin vielä kanojen pehkuksi varattua olkisilppua
jota kanatkin ryntäsivät levittämään.
Havu- ja rodomultaa paksu kerros, luulisi että istutusalueesta tuli nyt sopivan kuohkeaa ja hapanta.
Reunat tilkittiin hiekalla ja iltasella istutin kohollaan olevaan penkkiin kuusi uutta mustikkapensasta, katteeksi kuoriketta. Pohjoisen puolella on ensin kaksi Patriotia, jotka menestyessään kasvavat korkeiksi. Näin ne eivät varjosta muita ja jos eivät meillä pärjää (vyöhyke 1-3) niin päädystä ne on helppo poistaa ja vaihtaa toisiin. Sitten North Country, kaksi North Blueta ja viimeisenä Aino. Kyllä nyt pitäisi pölytyksen onnistua kun on usea erilainen laji.
Seuraavana aamuna reunoja vielä siistittiin vanhoilla kattotiilillä, joiden alle levitimme varmuudeksi muovisuilkaleen.
Kaikkien mielestä työ oli kivaa, jopa pikkuisin piika kantoi raskaita tiiliä innoissaan. Juttelimmekin, että keräävätköhän heidänkin lapsensa joskus täältä sitten mustikoita…
Aitaverkot odottavat vielä seinustalla, mutta ennen syksyä nekin täytyy ehtiä laittaa paikoilleen. Kiitos kaikille talkoisiin osallistuneille,
yhdessä saadaan aikaan vaikka mitä!
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 