Valkoisen talon kunnostus 3

Välillä rakennusmiehet pitivät reilun viikon tauon ja sitten homma jatkui pohjoisella, sisäpihan seinustalla. Ensin maantien puoli,

jossa suurimpana ongelmana olivat katon rajan vanhat hirret. Vinoutta oli toistakymmentä senttiä, miten se piilotetaan? Ei auttanut muu kuin valelauta, joka sahattiin vinoon koko matkalle. Maalauksen jälkeen ei juurkaan huomaa, että se on paikoillaan, niin hyvin silmiä huijataan.

Lasikuistista paljastui myös yllätys: Seinän välissä ei ollut lainkaan eristeitä, ei edes tuulensuojapaperia.

Nyt se on villoitettu ja levytetty.

Ei katollakaan ollut eristettä, sinne päätettiin laittaa puhallusvilla. Ihan uusi kokemus meille!

Aika pölyistä hommaa!

Olemme hurjan tyytyväisiä Jukan ja Markon työhön, kaikki on niin huolellista ja pikkutarkkaa. Tuolla ylhäälläkin, huomaatko kuinka keltaiset laudat on sahattu koristehirsien mukaisesti! Se pitkä, koko seinän mittainen alin huijauslauta kapenee noin pieneksi vasemmasta reunasta.

Lopputulos on todella kaunis.

Toisella puoliskolla ei ollut kovin ihmeellisiä suoristuksia, mutta ulkovuorauksen alta paljastui entinen ikkuna-aukko. Muistinkin lapsuudestani sen olevan siellä ja olin ajatellut, että eristeenä käytetyt sahanpurut kerättäisiin erityistarkoitukseen. Kerron siitä seuraavalla kerralla.

Tyttären kanssa kiipeilimme rakennustelineillä ja maalasimme nämäkin seinät – niin tuli taas yksi palapelin osa valmiiksi. Kyllä nuo ikkunoiden koristelaudat ovat kauniit!

Tänään aloitettiin sitten urakka, joka vaikuttaa tämän puolen ulkonäköön eniten, eli kuistin etureunan uusiminen. Siitä kerron neljännessä remonttijutussa, kunhan työ on valmistunut. Eikä siinä taida kauaa mennäkään!

Kategoria(t): Valkoisen talon kunnostus Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s