Kun etelän seinä oli saatu valmiiksi, timpurit siirtyivät lännen puolelle. Helle oli koko ajan paahtavaa, mutta sitkeästi he vain työtä jatkoivat, jopa 11 tuntia päivässä. Joinakin pahimpina aamuina työ aloitettiin jo kuudelta, sillä iltapäivän aurinko paahtoi armottomasti lännestä.
Räystään alla oli rako, johon talitiainen oli tehnyt pesän.
Sitä piti tietenkin varoa, eikä emo häiriintynytkään kolisteluista huolimatta. Voimakas sirkutus ilmoitti meille, että pian pesä tyhjenee ja nyt se onkin jo hiljainen, voimme korjata ja maalata tuon repsahtaneen kohdan kuntoon.
Varsinainen työ aloitettiin jälleen repimällä vanhat laudat ja tervapahvit pois.
Kun hirsiin asennettiin tuulensuojalevyjä, alareunan kanssa oli oltava tarkka – niin muhkurainen oli kivijalan reunus. Tuulensuojalevyt piti leikata kaikkien mutkien ja muhkuraiden mukaisesti, mutta niin ne vaan taas saatiin paikoilleen.
Seinä oli lisäksi keskeltä pullistunut ulos päin mutta harjakohta oli painunut itään, peräti 14 senttiä. Tämä kaikki tarkoitti sitä, että koolaus kesti kauemmin, sillä kaikki asetettiin jälleen tarkalleen suoraan. Monenlaista ristikkoa siitä tulikin.
Laserilla tehtiin vaakalinjat millilleen!
Jopa kivijalasta nämä tarkat timpurit leikkasivat, sillä muuten helmapelti olisi ollut liian massiivinen. Timanttilaikka teki uraa, josta oli helpompi piikata viipale kiveä pois.
Seinän välistä löytyi tällä kertaa Elli-isotädilleni osoitettu uuden vuoden kortti vuodelta 1923. Postimerkki oli leikattu talteen.
Onneksi saatiin Tampereelta lomalaisia avuksi: Maalia tarvittiin niin seinässä, katon rajassa
kuin irtolaudoissakin.
Harjakorkeutta oli kuitenkin liikaa, telineet eivät riittäneet ja piti vuokrata nosturi.
Esikoinen on käyttänyt sitä aiemmin, joten maalausta voitiin jatkaa iltaisinkin.
Välillä käytiin ladossa maalaamassa tai sahaamassa lautoja.
Koska seinä on nyt suora, yläkerran ikkuna jäi melkoisen sisään. Se taas tarkoitti sitä, että meiltä ei löytynyt tarpeeksi leveää smyygilautaa. Onneksi Jukka-timpuri tiesi vinkin ja saimme sahautettua 22-senttistä lautaa, josta smyygit voitiin valmistaa. Huoh! Tässä vanhassa talossa mikään ei ole suorassa eikä tasan, tälläkin seinällä mitta räystäältä alas oli vasemmalla kymmenen senttiä vähemmän kuin oikealla. Mutta taitavasti se on häivytetty, ei voisi uskoa ellei tietäisi.
Kun koristekuviotkin olivat ikkunoiden päällä paikoillaan, oli aika huokaista. Kyllä tuo väri on kaunis, ei voi muuta sanoa. Moni ohikulkija on pysähtynyt sitä ihastelemaan. Ja vaikka sade sotki hiukan aikatauluja, niin jess, tämäkin seinä on jo aika lailla valmis! Vai puuttuukohan tuolta ylhäältä vielä jotain pientä, hmmm…
Etelän seinä vei yhdeksän päivää, lännen pääty hiukan yli kahdeksan. Nyt on muutaman päivän tauko meneillään, mutta sitten jatketaan pohjoisen puolella. Sielläkin on monta mutkaa mietittävänä, mutta ne selviävät vasta tekovaiheessa. Joten jännittäviä aikoja eletään!
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 