Tarkkailen usein pilviä, ei vain sään ennustamiseksi (tässä sadetta ennustavat reenjalaspilvet)
vaan myös niiden kauniita muotoja. Muutama viikko sitten huomasin kotipihalta kummallisen pilvimassan. Se halkaisi taivaankannen kohtisuoraan etelästä
pohjoiseen.
En ikinä ole nähnyt vastaavaa. Idässä oli kirkas taivas, lännessä pilvistä.
Olin tosi iloinen, että satuin olemaan juuri tuolloin ulkona ja näkemään tämän kaiken.
Kun olimme juhannusaattona mökillä. taivaalle muodostui ensin erikoisia pikkupilviä,
ja kun palasimme kotiin, ilta-aurinko peittyi hetkessä. Katselin ihmeissäni korkeuksiin: Kaunis pilven kultareunus loisti lännen taivaalla.
Yritin muistella, mainitaanko jossain runossa pilven kultareunus. Ainakin on sanonta, että jokaisessa pilvessä on kultareunus – kaikista asioista löytyy myös positiivinen puoli.
Tätä kultareunusta piti vain tuijottaa ja ihastella: Taivaan portti, tervehdys tähtien takaa? Tuntui taas niin tutulta, ihan kuin isä olisi ollut lähellä.
Ja kun käännyimme kotitielle, järven takana oli jälleen ihmeellinen pilvi. Enkelin siipi? Suuri rauhankyyhkynen, joka lentää siipi korkealla kohti pohjoista?
Lähetettiinkö nuo kauniit taivaan valot ja varjot meille lohdutukseksi raskaasta keväästä? Matka jatkuu toiveikkaana kohti tulevaa: Kultareunus löytyy ehkä myös tämän koronakevään pilvistä.
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 