Rakensimme oman talomme 30 vuotta sitten lapsuuskotini, tuon valkoisen talon, viereen. Se olikin erityisesti lapsille mieluisaa, olivathan pappa ja mummi ihan lähellä. Nyt vanhempani ovat jo kuolleet ja talo lapsiemme lomakäytössä, ainakin toistaiseksi. Sen pihapiiriin kuuluvat punainen museotalo
ja 1930-luvulla rakennettu navetta.
Museotalon olemme maalanneet ja kunnostaneet sisältä jo muutama vuosi sitten, navetan päädyn heinäladon katto
ja ikkunat
uusittiin toissavuonna. Viime kesänä oli vuorossa lisää navettauusimista ja oman kotitalon maalaus, mutta tälle kesälle tuli sitten se suurin urakka, eli lapsuuskodin ulkovuorauksen uusiminen. 1700-luvulta oleva hirsirakennus on jo 1940-luvulla vuorattu laudoilla ja vanhempani uusivat sen sekä remontoivat sisätilat vuonna 1959. Siinä yhteydessä muutettiin, ajan tavan mukaan, myös ikkunat nykyaikaisiksi.
Talo on maalattu kerran sen jälkeen, mutta nyt seinät näyttävät tosi surkeilta.
Puhdistus olisi ollut valtavan suuri työ. Toisaalta halusimme muuttaa ulkonäköä vähän vanhemman malliseksi ja koska miltei joka vuosi tulee metsään myrskytuhoja, olemme jo vuosikaudet sahauttaneet kaatuneet puut laudoiksi
ajatuksena, että niillä vuorattaisiin joskus tuo valkoiseksi taloksi kutsumamme rakennus.
Meillä kun on jo ikää ihan riittämiin eikä terveyskään enää ole mallillaan, ei uskalla ajatella, että joku tärkeä projekti kestää useamman vuoden – se saattaisi jäädä pahasti kesken. Ja tätä työtä minä pidän tärkeänä, yhtä tärkeänä kuin isälleni oli aikoinaan museotalon vuorilaudoituksen uusiminen 30 vuotta sitten, jolloin talo näytti ensin tältä
ja lopuksi tältä:
Nyt valkoisenkin talon kunnostus on alkanut ja ahkearien miesten tekemänä sen pitäisi olla valmiina heinäkuun loppuun mennessä. Seitsemältä tulevat timpurit Jukka ja Marko ja neljään asti, joskus paljon myöhempäänkin, kuuluu rakennukselta ihania työn ääniä. Mahtavaa! Isäntä auttaa lautojen kanssa ja kaikessa missä vain osaa, minä hoidan maalaukset. Olen niin iloinen, että homma valmistuu nopeasti!
Olimme pohtineet tyttären tarkan värisilmän avustamana tulevaa väriä, joka sopisi yhteen viereisen museotalon punaisen kanssa.
Se on maalattu Piha-maalilla, mutta nyt halusimme perinteisen maalin ja päädyimme Uulan tuotteisiin. Heidän punamultansa väri olisi kuitenkin riidellyt pahasti Piha-maalin punaisen kanssa ja koska talo on ollut aiemminkin – ennen viimeistä vuorausta – keltaruskea, väriksi valittiin Uulan keltamulta. Se tilattiin jo helmikuussa, jolloin saimme parhaan alennuksen.
Me aloitimme isännän kanssa maalausurakan huhtikuussa. Maalasin lautoja seoksella, jossa oli puolet homeen estoa ja puolet keltamultaa.
Työ oli mukavaa, koska keksimme hyvät telineet kuormalavoista.
Reilu kuukausi siinä kului, pikkuhiljaa, välillä viileässä ja välilä helteisessä säässä. Sinä aikana palasi paljon muuttolintuja pajulinnusta käkeen ja me kuuntelimme, maalasimme ja siirtelimme lautoja kuivumaan ja takaisin pinoihin. Useampi kilometri niitä on,
osa höylättiin Multialla paneeleiksi.
Joudutte nyt seuraamaan useampaan kertaan tämän itselleni erittäin tärkeän, rakkaan ja iloa tuottavan työn etenemistä. Olen niin suunnattoman onnellinen, että elon päiviä ja terveyttä on riittänyt projektin toteuttamiseen!
Tässä olikin tarinan aloitusjakso, seuraavassa kerron ensimmäisen seinän uusimisesta.
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 