Kanojen kesäelämää

Kouvolasta haetut kananuorikot ovat alkaneet pari viikkoa sitten munia. Ensimmäiset olivat ihanan pieniä

mutta nyt kokoa on jo tullut lisää. Vaikeaa on ollut saada rouvat ymmärtämään, mihin kuuluu munia ja mihin ei – välillä niitä löytää kanatarhan mullokselta tai kanalan lattialta.

Kummallisin oli se kerta, kun pikkurengin kanssa huomasimme ulkona olevan kopin sisältä, juoma-automaattiämpärin takaa, kuusi munaa. Viisi rouvaa ymmärtää jo munimishomman, mutta yhdellä ei ole alkanut raksuttaa. Tuon juoma-automaatti- episodin jälkeen siirsimme koppiin myös tukevan puulaatikon, johon laitettiin pehkuja ja varmuudeksi vielä pesämuna. Eli jos on pakko munia pihalle, niin kelpaisiko tämä? Ja sitten näin erikoisen tapahtuman: Kukko huomasi ensimmäisenä uuden munintapaikan ja hyppäsi oitis laatikkoon. Se kutsui rouvia ja pyöritteli pesäaineita sopivan pyöreään muotoon ja rouvat katselivat vieressä. Eli kukko tosiaan näyttää, minne voisi munia! Juuri ja juuri ehdin ottaa kuvan, ennen kuin se hyppäsi tyytyväisenä haareminsa luo.

Kanat ovat todella kesyjä, jopa hankalan kesyjä, sillä ne syöksyvät heti – herkkujen toivossa – ovesta ulos, kun tarhaan heittelee jyviä. Jouduin laittamaan oviaukkoon matalamman lisäristikon, että voin rauhassa ruokkia niitä.

Kohta ne varmaan lentävät senkin yli, kun kopin katolla jo odottavat.

Olemme päästäneet lauman päivittäin pihaan, mutta ainakin toistaiseksi vain vartioituna. Haukka ja kettu liikuskelevat lähistöllä. Eli istun tuolissa ja katselen, kun iloinen sakki nokkii antaumuksella vihreää ja kuopsuttaa tammenlehtikasoja. Välillä ne tulevat miltei syliin, nokkivat kenkien värillisiä osia tai popsivat kauraryyni-riisiseosta, jota niille lisäherkkuna tarjotaan.

Joskus tyttöjen mielestä onkin helpompaa tarjoilla voikukan lehtiä verkon rakosista.

Olipas vaikea saada kaikki siään tarhaan, osa juoksi aina lasten luo herkkujen toivossa!

Pikkurenki on tässä kuvassa kertomassa puhelimessa isälleen uusista kuulokkeista, jotka hän osti omilla kesäviikon mummolatöiden ansioillaan ja siinä juttutuokion aikana kanat taas juoksivat kenkiä nokkimaan. Kai ne luulivat kännykkää ruokalaatikoksi!

Kesäpoika on jo niin pitkä, että jalat ulottuvat polkimille ja ruohonleikkuu onnistuu. Kyllä hänestä olikin suuri apu, sillä leikattavaa on paljon kahden talon pihapiirissä. Ja mikä parasta, työ on mieluista.

Hienosti sujui jo marjapensaiden välissä kiertelykin.

Renkipoika jo odottelee seuraavaa kertaa, mutta tuo paahtava helle taitaa polttaa nurmikot siihen malliin, että leikattavaa ei juurikaan ole!