Tästä kuvasta
olen jo aiemminkin kirjoittanut, klik. Siinä on kurssilaisia nykyisen museotalon kuistilla, vuosi on 1917. Kuvan takana on teksti: Pula-ajan ruokakurssi, mutta nyt olen saanut tarkemman tiedon: Silloin opeteltiin hätäleivän tekemistä, varmaankin pettuleipää. Seuraavana vuonna Suomeenkin rantautui paljon uhreja vaatinut Espanjantauti, klik.
Kuva innoitti minua etsimään keittokirjaa, joka sisältäisi pula-ajan reseptejä ja antikvariaatistahan se löytyi. Netistä on helppo tilata! Kirja on vuodelta 1941, silloinkin oli pula-aika.
Nyt lueskelen sitä ja ajattelen senaikaista elämää. Pula-aika – ei ole itsestään selvyys, että sellaista ei meille enää tule. Korona-virus sai aikaan monenlaista hamstrausta ja mielessä on itse kullakin pyörinyt, mitä kaikkea voikaan olla odotettavissa: Ruuan tuottaminen ja saatavuus on usein sään armoilla. Me olemme vain tuudittautuneet siihen, että kaikki on hyvin ja jopa yltäkylläisesti. Pintaliitoa? Nyt tuo turvallisuus on katoamassa ja ahdistus täyttää monen lomautetun tai työpaikkansa menettävän mielen ja kotimaan, suomalaisen maatalouden, terveydenhuollon ja toisesta välittämisen arvostus ovat jälleen tärkeitä. Näkyyköhän tämä kriisiaika Suomessa myös kirkkoon liittymisen tilastoissa? Koti, uskonto ja isänmaa, ne vanhat arvot. Kuin nämä kaksi vanhaa puuta: Kuusi ja mänty – miltei yhteenkasvaneina. Riitelemättä, toisiaan tukien mutta antaen kaverille kuitenkin sen tarvitseman tilan. Eihän sille mitään voinut, että nuo kaksi siementä sattuivat pula-ajan keittokirjan valmistuessa putoamaan vieri viereen. Yhdistäisikö tämä kriisi meitäkin?
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 