Näin Kalevalanpäivänä taitaa olla juuri oikea aika kertoa tämäkin, sata vuotta vanha juttu,
sillä vuosi oli 1917, kun Könttärillä järjestettiin pula-ajan ruokakurssi. Kurssilaisista otettiin valokuva nykyisen museotalon
kuistilla ja siinä ovat mukana vierekkäin mummoni – tietenkin kissa kainalossaan – ja hänen siskonsa Elli, iso sekoitushärkin kädessään. (Härkin tehtiin nuoren männyn latvasta ja Wikipedian mukaan sanottiin, että ”neljäsorkka nälkää, viissorkka viljaa, kuussorkka kuivaa, seitsensorkka sekoittaa”. ) Kuvassa taitaa olla juuri tämä sama, joka vieläkin on tallella:
Kuvan olemassaolosta olen tiennyt aina, mutta pari vuotta sitten se muuttui entistä mielenkiintoisemmaksi uudella kummitusjutulla, jonka kuulin ystävältäni Tarjalta. Isoäitini oli kertonut tarinan Tarjan isälle kerran kyläkäynnin yhteydessä ja tällainen se on:
Tuon ruokakurssin pitäjä tuli kauempaa ja kysyi talonväeltä, voisiko jäädä yöksi heille kurssin ajaksi. Tilaa oli, sillä rakennuksiakin oli useampia. Isäntä oli sanonut, että kyllä se sopii, mutta uskaltaako nuori nainen yöpyä yksin talossa, jossa 60 vuotta sitten on tehty murha? ”Minua eivät kummitukset pelota”, oli nainen vastannut iloisesti ja niin hän asettui yöpuulle isäntäväen nukkuessa toisaalla.
Keskellä yötä nainen kuitenkin ryntäsi kauhuissaan, silmät suurina ja tukka pystyssä, naapuritaloon ja kertoi järkytyksestään: Hän oli herännyt siihen, että ovi avautui ja äänettömin askelin käveli isokokoinen mies hänen luokseen jääden tuijottamaan vuoteessa makaavaa neitokaista. Enempää ei tarvittu, kurssin pitäjä pinkaisi naapurin puolelle. Lukkari, joka tuossa talossa murhattiin vuonna 1861, oli huomattavan suurikokoinen, joten hänkö se oli, joka tuli ihastelemaan nuorta naista? Naisten mies kun eläessäänkin oli!
Ja sitten se valokuva: Kuka mahtaa olla kurssin vetäjä? Tuo vaalea, joka nojaa vasemmalla kuistin pylvääseen? Vai tuo vakava, edessä oikealla? Ja onko kuva otettu yön jälkeen vai jo ensimmäisenä päivänä?
Kiitos Tarjalle tästä tarinasta! Ilman Sinua en olisi sitä koskaan saanut tietää. Valokuva sai kertomuksen myötä ihan toisenlaisen ulottuvuuden.
Jos haluat lukea, niin lukkarin murhasta olen kertonut aiemmin täällä, klik.
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 