Lapin lumilla jälleen

Viime viikko vierähti pohjoisessa, Ylläsjärvellä. Taisi olla jo seitsemäs kerta, kun tuttujen mökillä vietimme siellä laatuaikaa. Tällä kertaa kaikki ei kuitenkaan mennyt niin kuin Strömsössä, mutta sellaista elämä on.

Samaa tapahtumaa voi kuitenkin katsella eri puolilta: Oletko suruissasi siitä, että lasissa on enää puolet hyvästä viinistä? Vai iloinen siitä, että puolet on vielä jäljellä? Kun tulomatkalla kuuntelin autossa laulua, jossa sanottiin, että ”elämä on lahja suurin ja arvokkain…minä tahtoisin elää sen joka hetkestä iloiten ja nöyrästi kiittäen” päätin, että en ruikuta, vaan olen kiitollinen. Tästäkin retkestä.

Aikaistimme lähtöä päivällä, ja siitä olemme tosi kiitollisia: Pääsimme ajamaan hyvässä säässä, sillä ensimmäinen mökkipäivä oli kovin myrskyisä ja lumisateinen.

Kiitän, että menomatkalla saimme puhelun Teboililta: Isännältä oli luiskahtanut lompakko kahvipaikan pöydän alle ja rehellinen mies oli siitä henkiökunnalle ilmoittanut. Onneksi olimme ajaneet vasta 20 km ja onneksi mitään ei kadonnut. Väkisin annoimme löytöpalkkion tuolle tuntemattomalle miehelle, nöyrä kiitos vieläkin!

Kiitos Raahen ystäville puolivälin majapaikasta – teitä on aina niin mukava tavata.

Iissä peltipoliisin valo räpsähti: Nopeusrajoitus oli 60 ja meillä mittarissa 63. Kiitos, että liikennettä valvotaan, se on tärkeää. Ylinopeudesta voi syyttää vain itseään, mutta ilmeisesti emme kuitenkaan saa sakkoja vaan korkeintaan huomautuksen.

Kiitän, että lähdin heti huonossa myrskysäässä hiihtämään lähiladulle ja ehdin kuvata tämän pienen käkkyrämännyn,

 

josta jo aiemmin olen kirjoittanut, tunteikkaasti täälläkin, klik. Illalla sairastuin ja jouduin useaksi päiväksi petipotilaaksi pieneen mökkiin. Kiitollisena huomasin, että televisiosta löytyy katseltavaa muulloinkin kuin illalla, vaikkapa isä Matteon tutkimukset.

Olen hurjan kiitollinen, että sain keuhkokuumeeseen ystävällisen ja nopean avun täältä

ja siitä, että edes isäntä saattoi lähteä hiihtämään. Onneksi olin tehnyt paljon ruokia valmiiksi, kiitollisena totesin, että nyt ei olisi jaksanutkaan.

Kiitos, että kun kuume hellitti, sääkin kirkastui ja pääsin pikkiriikkiselle hiihtolenkille. Tästä maisemasta

olin niin haaveillut kaksi vuotta, monet kerrat olin tuosta mutkasta hiihtänyt mielikuvissani. Ja nyt sain jälleen upeat kuvat!

Ja vielä lopuksi: Isäntäkin sairastui flunssaan. Kiitos, että ei onneksi keuhkokuumeeseen! Ja loppujen lopuksi suuri kiitos siitä, että tulomatka sujui hyvin: Hän jaksoi ajaa Panadolin avulla tuon reilut kymmenen tuntia ja pääsimme turvallisesti kotiovelle.

Nyt parantelemme itseämme kotosalla ja ihmettelemme kesäisiä maisemia keittiön ikkunasta.

Loppujen lopuksi meillä oli hyvä reissu. Yritetään kiitollisina löytää ilon aiheita, jatkossakin. Toisinaan niitä on vaan vaikeampi löytää kuin joskus toiste.

Keuruulaisen runoilijan, Einari Vuorelan, runo sopii mielestäni tähänkin paikkaan:

”Päivät tulevat, päivät menevät.

Istutko sinä vain ja annat ajan virrata ohi?

Katso ja kuuntele, hetket ovat kallisarvoisia.

Timantteja on kätketty tiimalasin hiekkaan. ”

Kategoria(t): Matkat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Lapin lumilla jälleen

  1. sari sanoo:

    Kiitos muistutuksesta , että hyviä ja niin kaunita asioitakin löytyy kun vain malttaa antaa niille aikaa eikä aina katsele maailmaa pettymysten ja epäonnistumisten läpi. Miten sitä osaisikin olla kiitollinen ? Niin helposti sitä menee se negatiivinen ajatusmalli päälle .

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s