Lapsuuskotini Könttäri on vanha käräjätalo. Sen seinät ja vanha käräjäpöytä ovat kuulleet monenlaisia, karmeitakin tarinoita, menneinä aikoina. Yksi niistä on Riihisen Marin tarina. Olen kuullut sitä kerrottavan jo lapsesta saakka, mutta vuosi sitten myös toimittaja Eine Joutsjoki kertoi SuurKeuruun artikkelissaan yli sadan vuoden takaisista tapahtumista:
Kahden lapsen yksinhuoltaja Maria Riihinen oli syntynyt vuonna 1863. Hän toimi pitokokkina ja taitavana sellaisena häntä pyydettiin usein isojakin juhlia järjestämään. Syksyllä 1897 Maria eli Riihisen Mari, oli kutsuttu emännöimään Vihriälään, jossa samaan aikaan yöpyi myös asioitsija Kaarlo Jukola. Niin sitten kävi, että Mari alkoi odottaa lasta ja asiaa puitiin seuraavaksi Könttärin kevätkäräjillä, jossa Mari oli kokkaamassa. Kahvinkeiton lomassa Mari yritti vedota Jukolan antamaan naimalupaukseen, mutta turhaan. Silloin viimeisillään raskaana oleva kahvinkeittäjä otti oikeuden omiin käsiinsä ja päätti kostaa. Kun käräjätupa iltamyöhään tyhjeni, odotti hän lupauksensa pettänyttä miestä oven ulkopuolella kirveen kanssa. Asioitsija sai vähäisiä vammoja, Mari viiden vuoden vankilatuomion. Maria Riihisen poika syntyi 30.5 Hämeenlinnan kuritushuoneessa ja sai nimekseen Ville.
Kymmeniä vuosia sitten meiltä löytyi vuonna 1898 kirjoitettu, ilmeisesti klarinetin soittaja ja runoilija Pilli-Hermannin (klik) laatima runo. Kuka lie sen paperille oli talteen kirjoittanut? Alkuperäinen on valitettavasti kadonnut, mutta jossain vaiheessa siitä oli onneksi otettu kopiot. Tässä Pilli-Hermannin, jonka sukuun minäkin kierryn, sen hetken tärkeistä asioista kirjoittaman runon ensimmäiset säkeistöt
ja tässä viimeiset.
Jotta runo olisi helpompi lukea, kirjoitan se tähän kaikkine virheineen:
Pilli-Hermannin runo vuodelta 1898
Uusi keino keksitty kuin nyt kuulta saatii kuinka naiset Keuruhulla lapsenruokkoo vaatii.
Kirves pannaan niskalle jos ei konna maksa se kuin oli keskusteltu tavallinen taksa.
Riihisen Marin nimellä kutsutaan yhtä naista, joka koppasi kirvehellä Herraa jukolaista.
Se aamu oli onnetoin kuin rakkaus raukes turhaa ja Marin sydän levoitoin jos aikoi tehdä murhaa.
Asja oli itsestään käräjäpaikalla hirvee kuin Mari otti kätköstään aivotun lihakirveen
ja etsi ylös mokoman tuon viinin herran jukolan ja löi häntä kaulahan jonka joutunut oli paulahan.
Tässä on kosto sinulle ja todistus sen myötä, jos et maksa minulle näin itse käskit lyödä.
Mari vielä jutteli Herra jukolaista kuinka olet vietellyt jo monen äidin lasta.
Tuomarkin piti Marin työn hirveen kauhiana, vaikka oli ennen kuin henkivartijana.
Itsensä hän lukkosi könttärin ruokasaliin eikä enää uskaltanu kahvinkeitto Mariin.
Marin työ katsottiin aivan kauhijaksi, eipä enää päästäneetkään kahvin jauhajaksi.
Viideks vuodeks linnahan Mari tästä tuli, kihlakunnan päätös tämä vasta ehkä oli.
Empä tässä kummmankaan puolta pitää pyydä, tutkikoompa tuomarit onko Marin yksin syytä.
Välttäkää te poikaset kaikkein tyttöin paulat niin saatten itsellänne pitää terveet kaulat.
Elkää naiset uskoko tekään myöskään heitä vaikka valoja tekevät kuin viettelevät teitä.
Siinä on oppia yli sadan vuoden takaa myös nykypäivään!
Se, miksi Mari tuli nyt näin voimallisesti esiin meillä, johtuu siitä, että sain kotimuseoon Maria Riihisen puvun. Aivan mahtavaa! Kiitos!
Tässä on kuva, jossa Maria on sisariensa Amalian ja Inan kanssa, Amalia vasemmalla ja Mari oikealla. Olen ikionnellinen, kiitos tästäkin!
Ja jotta tämä tarina olisi niin täydellinen kuin se vain voi näissä olosuhteissa olla, niin sain vielä tämän ihanasti kirjaillun pöytäliinan. Miksikö? No kun se on juuri tuo sama liina, joka on pöydällä Marin ja Amalian välissä. Ajan hammas on jättänyt liinaan jälkensä ja se on toiminut jossain vaiheessa jopa lattiarättinä. Mutta silti, IHANA!
Nyt olen laminoinut runot ja kuvat ja ne roikkuvat museossa suojassa pappi Tanilan kasukkakaapissa. Tuosta kaapista kerroin täällä, klik.
Ja niin kuin ennenkin olen museovieraille sanonut, juuri esineiden tarinat tekevät käynnin mielenkiintoiseksi. Taas on yksi tarina lisää!
Kuritushuoneessa syntyneestä Ville-pojasta kerron toisella kerralla, klik, mutta tähän loppuun vielä piirros, jonka on vuosisadan alussa tehnyt mummoni sisko Elli. Eipä meillä olekaan muuta tarkkaa kuvaa siitä, miltä pihapiiri on näyttänyt noidenkin kevätkäräjien aikaan. Missähän kohdassa Mari vaani ”herraa jukolaista”?
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 