Ompelukoneen ääressä

Miten lie tilanne muuttunut nuoruuspäivistä, mutta ompeleminen on nykyisin aika korkean ryhtymiskynnyksen takana. Ehkä yksi syy on nivelrikkosormet, joilla on hankala pujottaa lankoja saumurin tai omepelukoneen neulan silmään, mutta varmaan suurin syy on kuitenkin laiskuus. Muistelen haikeana aikoja liki 40 vuoden takaa, jolloin hurauttelin saumurilla lapsille ja aikuisillekin collegehousuja ja puseroita tosi paljon. En tiedä olisiko se edes kannattavaa nykyisin, hyvät kankaat eivät ole halpoja. Mutta silloin oli mukava tehdä pienistäkin tilkuista monivärisiä asuja, kuten näissäkin kuvissa. Lapset tykkäsivät pehmeistä ja joustavista vaatteista, esikoinen sanoikin, ettei ikinä pidä muita housuja kuin äidin ompelemia. No, se ei pitänyt paikkaansa…

Nyt oli pakko ryhtyä työhön, sillä kirjoituspöydän tuoli – vanha toki sekin – oli tämän näköinen:

Löysin kaupasta tukevaa kangasta ja kun sain itseni pakotetuksi ryhtymään, niin eihän siinä kauaa mennyt, kun uusi päällinen oli valmis ja solmittu paikoilleen. Oli rauhallista katsella ompeluhuoneen ikkunasta vanhalle talolle päin: pakkanen oli huurruttanut maiseman ja värit olivat miltei kadonneet.

Selkänoja sai olla ennallaan, vaikka jäikin eri väriseksi. Sen verhoaminen näytti liian vaikealta, mutta näin kuitenkin saatiin tuolille vielä toinen elämä, ehkä moneksi vuodeksi. Ainakin siihen saakka, kunnes on pakko taas askarrella uusi päällinen!

 

Kategoria(t): Käsityöt Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s