Kun mörkö muutti meille, päätimme heti, että ensi talvi mennään mahdollisimman rauhallisesti. Kanoista yli puolet olisi kuitenkin uusittava ensi keväänä, joten kun puutarhapäivässä tuli erään perheen kanssa puheeksi mahdollisuus antaa koko joukko heille, pantiin töpinäksi.
Sunnuntaina ne sitten lähtivät ja ovat kuulemma hyvin sopeutuneet uuteen kotiinsa, Kallekin oli alkanut jo ennen neljää aamukiekumiset.
Viimeisellä viikolla olikin vähän hankalaa, sillä joku peto säikäytti laumaa iltasella, kun ne olivat tarhan ulkopuolella. Kalle on ollut koko ajan huolimaton rouviensa kanssa, se vahtii vain korkeintaan kolmea ja muut saavat mennä missä lystäävät. Helppoja saaliita ketulle tai kanahaukalle!
Kahdesta kesällä haudotusta munasta tuli kukkopoikia, luulisin. Tappelukin jo onnistui ja äänenmurros on meneillään.
Yleensä kanalan väki tuli juoksujalkaa tarhaan, kun niitä kutsui, tiesiväthän ne, että herkkuja on tulossa. Eräänä iltana yksi jäi kuitenkin hukkaan ja isäntä bongasi sen vasta iltapimeällä – kanatarhan katolta! Se oli silloin uskaltanut hiipiä piilostaan, mutta tarhan ovi oli jo kiinni. Kun isäntä hätyytti sitä pois, se lensi kuuseen, sitten syreenipensaaseen, sitten takaisin kuuseen ja niin edelleen. Oli suuri vaiva saada se ovesta sisään. Pari päivää sujui hyvin, kunnes sama kana katosi uudestaan ja tällä kertaa kolmeksi päiväksi. Ajattelin jo, että se hautoo jossain, mutta lopulta se uskalsi ilmestyä nälkäisenä piilostaan, ilman pyrstöä.
Sen jälkeen emme päästäneet ketään enää vapauteenja nyt saa hiljentynyt kanala jäädä talvirauhaan, pakkasen puhdistamaksi. Jospa keväällä jatkamme jälleen uusien kanojen voimin. Toivottavasti sateenkaari ennusti iloista kanakevättä!
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 