Omenoita tuli runsaasti, tosin ne jäivät pieniksi kuivuuden vuoksi. Pihlajanmarjakoi ei tänä vuonna ollut päätuholainen vaan omenakääriäinen ja koska meillä ei puita myrkytetä, mennään näin – vuodet ovat erilaisia.
Sato kypsyi yllättävän äkkiä ja kun aloin käsittää mehun teon olevan ajankohtaista, olinkin jo myöhässä. Kolmen puun sato jäi käyttämättä, sillä ylikypsistä varhaislajikkeista ei mehua juurikaan tule ja pahentuneitakin oli aivan liiaksi.
Esikoinen halusi hankkia mehuomenoita tuttavaltaan oman perheen mehuiksi ja sehän sopi hyvin. Omenamehu kun on heidän mielestään maailman parasta! Murunen toi ompot tullessaan, kun tuli auttamaan meitä keräämisessä.
Sekoitimme tasaisesti kaikkia laatuja – happamampia ja makeita – laatikoihin, joita lastattiin peräkärryyn niin monta kuin mahtui. Yhteensä aika lähelle 300 kiloa.
Sitten suunta kohti Ruovettä ja siellä toimivaa mehuasemaa, klik. Koska suuren mehumäärän valmistuminen pastörointeineen kesti kolmisen tuntia, vietimme aikaa vähän siellä sun täällä: Kirpparilla, suoramyyntitorilla, helteisen päivän viileässä varjossa istuskellen…
…Runebergin lähteellä,
ja pullakahvilla vanhassa, perinteikkäässä Vinhan kirjakaupassa, klik. Sinne kyllä suosittelen poikkeamaan!
Syömässäkin kävimme kukkapaikassa. Onneksi se oli auki, sillä kaksi ensimmäistä yritystä satunnaisiin kohteisiin olivat turhia – kesä ja ruokatarjonta olivat ohi heidän kohdaltaan.
Nyt riittää herkkumehua ensi talveksi – ehkä jopa seuraavaan satokauteen saakka. Osa on pulloissa, osa kolmen litran hanapusseissa.
Hienoa, että nuoret halusivat osallistua ja oppia, osaavat sitten jatkossa vaikka yksinään hoitaa tämänkin syystyön.
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 