Heinäkuussa

Heinäkuun alussa Mörkö väistyi. Ei kokonaan, mutta kuitenkin niin kauas, että ilo ja toivo pääsivät palaamaan. En vielä osaa sanoa, miten blogin tulevaisuudessa käy, mutta tällä hetkellä luulen, että jatkan sitä pikkuhiljaa, tunnetila kerrallaan. Ensimmäinen etappi on kuitenkin ensi sunnuntai, sillä ilmoittauduimme keväällä avoimeen puutarhapäivään, klik.

Näin heinäkuun alussa meillä ei ole kasvimaalla vielä paljoa näkemistä eikä varsinkaan tänä vuonna, sillä kirvat tuhosivat kaikki ristikukkaiset, kaalikoi vei kaalikasvit, varkikset ja harakat pitävät huolen kurkun taimista ja nämä muka suloiset jäniksenpoikaset

popsivat kaikki herneet sekä mustajuuret. Myös muutamat kesäkukat, esimerkiksi silkkikukka, kelpasivat ja maa-artisokasta ne napsivat latvat niin, että kasvu on aika onnetonta. Osa kasveista on kylvetty uudelleen, saapa nähdä ehtivätkö mustajuuret kasvattaa kunnon juuria näin myöhäisellä kylvöllä. Herneetkin ovat vasta kasvun alkuvaiheessa. Jouduimme laittamaan kaikkialle rumia aitoja, mutta oli huvittavaa katsoa onnettomia jäniksiä, jotka kiersivät ympyrää aitojen luona. Mistä pääsee tuonne sisälle? No, minä olin kyllä enemmän kuin vahingoniloinen.

Iloisia päiviäkin kesäkuussa oli, vaikkapa kanalassa:

Pikkuisin piika näki tipujen kuoriutumisen ensimmäisen kerran elämässään.

Pikkurengin ja pikkupiian kanssa kävimme Ähtärin eläinpuistossa, jossa kotimaisten villieläinten lisäksi ihastelimme pandoja

ja olihan kesäkuussa monta onnelllista, lämmintä päivää. Lasten ilo tarttui meihinkin ja auringonsäteet pääsivät ahdistuksen harson läpi.

Näin mennään meillä kesää eteen päin. Marjat kypsyvät vähitellen, omenoitakin tulee ja kukkia on vähän kaikkialla.

Mutta te, jotka asutte sopivan matkan päässä, tervetuloa sunnuntaina meille avoimeen puutarhapäivään! Ja vaikka sadetta kaivataan tosi kovasti, toivon, että juuri silloin ei meillä sataisi ainakaan kaatamalla. Nähdään!

Advertisement
Kategoria(t): Piha ja puutarha Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Heinäkuussa

  1. Pirkko sanoo:

    Huomasin vielä sen, kuinka elämääsi mörkö on heittänyt varjon. Toivotan voimaa sinulle mörön kanssa painimisessa, jospa sumuverhoon tulisi aukkoja josta aurinko pilkistää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s