Talvella kirjoitin, että kauempana, metsän laidassa nököttävä ränsistynyt riihi tuli matkansa päähän. Katto oli lahonnut ja tuuli oli vienyt kattopeltejä, seinät nojasivat mikä mihinkin. Suuren lautarakennelman sisällä oli hirsinen, alkuperäinen riihi, mutta kun tilalla siirryttiin traktoriin hevosten jälkeen, piti kaikkia oviaukkoja suurentaa ja hirsiä sahata. Traktoritkin suurenivat ja hirsiä vain sahattiin ja niinhän siinä kävi kuin hölmöläistalon ikkunoiden sahaamisessa: Rakenteet eivät enää kestäneet. Viimevuosina siivosimme rakennusta ja toimme sieltä turvaan kaikenlaista säästettävää, esimerkiksi työkoneita ja lantakärryn.
Jokin aika sitten romahtaneen rakennuksen purkutyöt alkoivat. Osa puutavarasta lähti lämpövoimalaan hyötykäyttöön.
Yhä on paljon kesken ja loppusiivous on suuri urakka, mutta vielä me jotain arvokasta tuosta rojukasasta etsimme: Seinälaudat olivat pääosin aivan mädäntyneet, mutta osa säästettiin askarteluun
ja vanha ovikin pääsee vielä esille museon puolelle.
Hirret olivat lähinnä pieniä pätkiä, joita juuri ja juuri jaksoi kantaa. Mitäpä jos tekisimme niistä jotakin riihen muistoksi? Pohjalle levitettiin jälleen meidän vakiosuojiamme eli multasäkkejä nurin päin. Päälle mursketta, koska sitä meillä on, ja sitten vaan palapeliä kasaamaan. Tällainen siitä tuli tuomipihlajien alta katsottuna
ja tällainen ulkoa päin: Ylin hirsi on ihanan musta noesta!
Kiviä meiltä löytyy aina, niitä oli jopa valmiina kottikärryissä. Kesän mittaan vanhassa perunakopassa asustava mustasilmäsusanna kiipeää ylemmäs ja talvella siellä voi ehkä roikkua kynttilälyhty, riihitontun ja ohikulkijoiden iloksi.
Nyt on tosi iloinen mieli: Vanhasta riihestä jäi sittenkin muisto pihaan. Siinä ne nyt saavat yhdessä vanheta, lantakärry ja riihen hirret. Menneiden aikojen kunniaksi.
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
Tänään huomasin sivustosi, kun hain tietoa Mustilan hortensiasta. Ilo läikähti rinnassa monen monta kertaa katsoessa eri sivuja, joita olet postannut jo useita vuosia. Tämä vanhoista hirsistä tehty nurkka oli upea, samoin ne lantakärryt. Ihana muisto menneiltä ajoilta. Sekin oivallus jäi mieleeni, kun kerroit alkavaksi varautua vanhenemiseen vaihtamalla perennoja puihin. Olen alkanut miettiä, kuinka hoitaa noita perennapenkkejä kun polveni eivät suju. Taidan noudattaa sinun ohjeitasi. Seuraavaksi alan miettimään mihin tuon Mustilan hortensian laittaisin. Kiitos mielenkiintoisista postauksista.
Mukavaa, että tapasimme! Meidän kotimme on keskellä historiaa, siksi kotimuseo kummitusjuttuineen ja historioineen on lähellä sydäntä.