Lahna-aikaan

Kotilahdelta on pyydystetty perimätietojen mukaan lahnoja jo vuosisatojen ajan. Ne nousevat kutemaan sinne joka kevät ja isä eläessään neuvoi minullekin parhaan verkon paikan: tuon rantaviivalla olean terävän kiven lähellä.

Jokin aika sitten oli kesäisen lämmintä ja saunalla käydessämme huomasimme, kuinka vesi väreili kalojen liikehtiessä. Pieniä pulskahduksiakin kuului, olisikohan kutu alkamassa?

Varhain seuraavana aamuna lähdimme laskemaan verkkoa

ja illalla siinä jo olikin lahnoja. Vain yksi verkko riitti, toisen jätimme kotiin.

Vielä aamullakin saimme lisää ja niin nostimme verkon pois, neljä suurta kalaa on ihan tarpeeksi meille kahdelle:

Suurin savustettiin,

se olikin sen päivän ruoka.

Yksi pakastettiin uunilahnaksi ja kaksi suolattiin odottamaan seuraavaa päivää, sillä kaikkein parasta lahna on mielestäni vanhanaikaisesti vain hiilillä paistettuna. Muistan ne lapsuuden keväät, kun isä ja äiti kalastivat lahnoja saavikaupalla. Tädit tulivat aina auttamaan pihojen haravoinnissa ja ruokana oli joka kerta keitettyjä perunoita ja hiililahnaa. Se oli kaikkien odottama kevätherkku! Nyt meilläkin hiillostettiin isän vanhoilla halstereilla selkäpuolelta auki halkaistua, kevyesti suolattua lahnaa.

Sitä syödään sormin, sillä ruotoja kyllä riittää. Esikoinenkin sattui tulemaan sopivasti kotipuoleen ja ajattelin, että ruotoinen lahna ei hänelle maistu, mutta kuinkas olikaan! Ilokseni hänkin innostui ja isääni muistellen söimme ihan siltään nuo herkulliset kalat. Nauratti, että tulikos nyt hiili-kalan jälki hiili-jalanjäljen sijaan!

Ennen muinoin lahnoja pyydettiin saavikaupalla. Tarinan mukaan isoisäni nosti verkkoa vuoroin molemmista päistä läpi yön, yli kolmesataa lahnaa ja veneen pohja ääriään myöten täynnä. Kun aamu koitti, pihaan pyöräili vakava mies tuomaan kalastajalle viestiä: Papankin on lähdettävä sotarintamalle. Silloin isoisä sanoi, että sitäköhän tämä suuri saalis tiesi, kovia aikoja. Sillä kala on tuonut tärkeän lisän ruokaan meidänkin suvussamme iät ja ajat: Lahnoja suolattiin saaveihin ja talven mittaan tuo punaiseksi muuttunut liha siivutettiin leivälle tai keitettiin perunoiden lisäkkeeksi. Isänikin pyydysti lahnoja ja jakoi liikasaalista kaikille tutuille ja tuntemattomillekin. Me kalastamme niitä jo perinteenkin vuoksi, mutta vain omaksi tarpeeksi, sillä nykyisin lahnaa ei monikaan arvosta ja nuorten mielestä siinä on aivan liikaa ruotoja.

Olen äärettömän kiitollinen: Saan kulkea samoja polkuja isoisien kanssa, kalastaa samalla järvellä, katsoa auringon nousua saman metsän takaa – kuten satoja vuosia sitten.

Nimen omaan keväällä, lahna-aikaan, tunnen voimakkaasti kaiken tuon ja erityisesti oman pienuuteni: Olen vain yksi lenkki sukupolvien

ja luonnon kiertokulun ketjussa. Se rauhoittaa ja voimaannuttaa. Tuohon ketjuun on jälkeeni tullut taas kaksi uutta lenkkiä, (kuvassa pikkurenki kaksivuotiaana) mutta yhä tunnen olevani kuin tässä runossa:

”Taas pieni tyttönen olen täällä
äidin ompelema mekko päällä,
avaan ikkunan ja nuo pellot näen
hikisenä heiluvan talkooväen.”

”Sukupolvien ketjun nään tiellä kulkevan
toisiaan tervehtäin nyökkäävät vaeltajat.
Lapsuuden maisemassa vahvasti elän
muistoista rikkaista vaivoin herään.
Oi kuinka tahtoisin heitä kiittää
oman käteni tuohon ketjuun liittää.”

 

Advertisement
Kategoria(t): Sekalaista Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Lahna-aikaan

  1. Tuovi Pietilä sanoo:

    Lahnojen kalastus on tuttua minullekin,mutta joesta.Mieheni kotitila on joen rannalla ja minä nuorena miniänä innostuin niistä lahnoista,kun joki oli keväisin aivan täynnä kutevia lahnoja.Joka kevät savustimme ja isot lahnat laitoimme uuniin,myös hiililahnat olivat yksi suosikkimme.Lapsetkin oppivat savulahnan makuun ruodoista huolimatta.Hieno postaus sinulta!

    • Kiitos! Meillä ei lapsuudessani savustettu koskaan, oli vain suolaus tai hiillostus. Kotijärvemme on pieni lahti, kaipa ne lahnat sitten tykkäävät nousta vastavirtaan lähisalmen kautta kun teilläkin joessa kutevat.

  2. Tupun tupa sanoo:

    Aivan mielettömän herkullinen postaus sinulla. Ihan herahti vesi kielelle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s