Lämmin sää vaihtui jo aikaa sitten hyytäväksi takatalveksi. Vaikka olin jo vienyt tomaatit kasvihuoneeseen, hain ne varmuuden vuoksi takaisin, sillä jos päiväkin on nollan vaiheilla ja pilvinen, niin eipä tuossa paljoa kasvihuoneilmiötä tule. Onneksi taimet olivat vielä tölkeissä, joten helppohan ne oli hakea.
Tytär tuli pikkuväen kanssa meitä tervehtimään, mutta viikonloppu oli kyllä aika kylmä. Onneksi mummolassa on varahaalarit ja -saappaat, sillä lauantaina pihalla jo tehtiin lumiukkoa.
Aika harvinaista, toukokuun neljäntenä päivänä!
Olimme kuitenkin ajatelleet, että jos suinkin se on mahdollista, niin istutamme varhaisperunan, koska tiedän, että pikkurenki olisi siitä kovin iloinen ja pikkupiiatkin riemastuisivat traktorikyydistä. Sunnuntaina enin lumi olikin sulanut
eikä lumiukkokaan enää kovin pirteältä näyttänyt.
Koska pelto oli karhittu jo valmiiksi, aloimme homman. 60-vuotias Porche-vanhus lähti käyntiin uusitun (vanhan) akun voimin ja huristeli iloisesti perunamaalle.
Pikkurenki ja äiti laittoivat perunoita kuppeihin ja muut seurasivat joko traktorin kyydissä tai pellon reunassa. Olimme sanoneet pikkupiialle, että tämä työ on sen verran hankalaa, että nelivuotias ei vielä sitä voi tehdä, vasta koulutyttönä hän saisi siihen työvaiheeseen osallistua.
Surullisena pikkupiika istui omalla penkillään ja sitten mummilla petti hermo: Täytyy tuo ilme saada iloisemmaksi! Ja totta vie, olipa näppärä pikkupiika. Reippaasti hän nappasi perunoita laatikosta ja ehti kuin ehtikin tehdä homman, ainakin suurin piirtein. Vain hiukan täytyi äidin avustaa.
Pikkuisin piika nautti vielä pelkästä traktorikyydistä papan sylissä.
Nyt varhaisperunan kolme pitkää riviä ovat valmiina. Kasvimaalle istutamme myöhemmin vanhan lajikkeemme ”Tammiston aikaisen”, mutta Siikli ja Annabelle ovat jo odottamassa sään lämpenemistä. Kiitos koko talkooväelle!
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 