Pääsiäiseksi kinuskitorttua

Löysin vanhasta leikekirjastani Pirkassa olleen ohjeen, jota en ole ikuisuuksiin valmistanut. Tällä välillä on kaupan hyllyille  jo ilmestynyt valmista kinuskikastiketta, joten muutan reseptiä sen verran, ettei sitä itse tarvitse alkaa keitellä. Allkuperäisessä ohjeessa kinuskiin tarvittiin desi fariinisokeria ja desi vispikermaa.

Kinuskitorttu

  • 100 g pehmeää voita
  • 2½ dl vehnäjauhoja (meillä gluteenitonta jauhoseosta)
  • ½ dl kookoshiutaleita
  • 2 rkl sokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2 rkl kermaa tai maitoa

Pyörittele lastalla tai sähkövatkaimella kuivat aineet ja pehmeä voi keskenään murumaiseksi seokseksi. Lisää maito tai kerma nopeasti sekoittaen. Levitä taikina voidellun ja jauhotetun  piirasvuoan pohjalle (halkaisija n. 22 cm) ja reunoille. Anna jähmettyä kylmässä puolisen tuntia. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Tein kaksinkertaisen annoksen ja pakastin toisen piirakan täyttämättömänä pääsiäistä odottamaan. Toiselle tein täytteen:

  • 1 tlk ranskankermaa
  • 1 dl kermaa vaahdotettuna
  • noin puolet kinuskikastikepurkista (tai itse keitettyä kinuskia)
  • 1 tl vaniljasokeria

Sekoita täytteen aineet keskenään, tarkista maku ja lisää kinuskia tai sokeria tarpeen mukaan. Levitä seos valmiille, huoneen lämpimälle torttupohjalle ja koristele kiivi-viipaleilla. Pohja on rapeaa, ei pehmeää, mutta jos haluaa sen pehmenevän, niin täyte kannattaa laittaa jo edellisenä päivänä. Silloin se ehtii kostuttaa pohjan. Eikös näytäkin pääsiäiseltä?

 

 

Kategoria(t): Kokataan - gluteenitonta leivontaa, Kokataan - Makeat leivonnaiset Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s