Tällä viikolla uuden lämmityksen valmistuminen jatkui sisätöillä. Jääkaapin kokoiset yksiköt kuljetettiin nokkakärryllä paikoilleen ja asennettiin vatupassin avulla suoraan.
Oli se hyvä, että esikoinen halusi maalata oman remonttinsa ylijäämämaalilla seinät ja nokinen kattokin levytettiin, sillä uudet putket ovat näin kauniita ja kirkkaita.
Hienoa työtä putkiliikkeeltä, kiitokset! Kuin taideteos!
Sähkömies teki paljon hommia purkaessaan vanhoja ja vetäessään uusia kytkentöjä sinne ja tänne.
Mummun ja papan päät ovat aivan pyörällä kaikesta sekasotkusta, mutta nythän tulee varasto ja pannuhuone siivottua kerrankin perusteellisesti.
Tämä jättiläinen on halkaisijaltaan 160 senttiä.
Se on 3000 litran lämminvesivaraaja, joka kiitettävästi on huolehtinut meillä suihkuvesistä sekä talon patteriverkostosta lähes 30 vuotta. Viime vuosina olemme pelänneet sitä, että se alkaa vuotaa tai että lämminvesikierukka hajoaisi, mutta onneksi ei mitään suurempaa ongelmaa ole ehtinyt tulla. Nyt siitä irrotettiin putket
ja vesi lirutettiin letkua myöten pihalle. Vesivaraajan lähtölaskenta on alkanut.
Katsotaan, josko näistä vanhoista rautaputkista säästetään joitakin – tarvetta saattaa muualla hyvinkin vielä niille löytyä.
Mutta kaikesta tähänastisesta voimme olla todella tyytyväisiä ja kiitollisia: Vain hetki ilman vettä ja vain muutama tunti ilman lämpöä. Ei ehtinyt talokaan viiletä ja illalla päästiin kuumaan suihkuun niin kuin aina ennenkin. Aamullakin vesi oli kuumaa, vaikka me vain laiskoina nukuimme! KIITOS ammattinsa osaaville miehille! Voiko tätä edes uskoa, että työläs puulämmitys on nyt mennyttä aikaa?