Viikonloppuna pihalla oli kaunista mutta kylmää. Auringonnousukin oli kaunis
ja kuu metsän päällä oli sykähdyttävä sekin.
Isäntä teki pellolle ja metsään traktorilla ja pienellä latuhöylällä ladun,
jota pikkuväki
ja isommatkin viikonloppuna, paukkupakkasesta huolimatta, hiihtelivät.
Ulkona ei kuitenkaan voinut kovin kauaa olla, joten kaikenlaista kivaa tehtiin sisälläkin. Muumi-pelikortit olivat ahkerassa käytössä ja pikkupiika ja -renki melkein tikahtuivat nauruun, kun pariton pikku-Myy jäi loppujen lopuksi papan kouraan. Että voikin olla jännää ja hauskaa!
Maanantaina taisi olla tähän mennessä talven kylmin päivä,
ja kun ei ulos päässyt, tutkin juuri tulleita siementilauksia tarkemmin. Nämä hyötysiemenet kyllä löytävät paikkansa,
mutta miten ihmeessä näitä kukkapusseja tuli näin paljon tilattua? Niitä on tuossa vahvassa kerroksessa. Taitaa jäädä osa ensi vuoteen!
Nyt on pilvistä ja lunta tulee lisää, katot ovat kovilla painavan taakan alla. Onneksi korjasimme syksyllä navetan päädyn katon, ensi kesä olisi voinut olla jo liian myöhäistä. Tässä vanhan talon pihapiiriä,
jossa mustakuusi on saanut oman lumikuorrutuksensa.
Postikorttimaisema kätkee paljon vaaroja, lumitaakka on liian raskas metsissäkin. Ajelimme naapurikuntaan, Multialle, hammaslääkäriin ja seuraavat kuvat ovat maantien varrelta: Tältä kohdalta oli isolle tielle katkennut suuri kuusi ja toinen näkyy olevan jo tulossa.
Vielä on odotettava ennen kuin metsätuhojen määrä on lopullisesti selvillä, sillä puita kaatuu ja katkeaa päivittäin.
Metsässä on nyt vaarallista liikkua, joten ihaillaan kauneutta vain kaukaa!
Luonto on todella kaunista.
Nyt on lapsillakin hauskaa ulkoilla.
Meilläkin on nyt paljon lunta. Mukavia talvipäiviä.
Teillä tosiaan on myt myös lunta.Varmaan lapset nauttivat sielläkin!
Kauniita ovat lumiset maisemat! Minullakin täällä Pirkanmaalla hanget johtavat valkeina. Sisällä lämmintä muuria nojaillessa on kiva katsella ulos kauniita valjeita peltomaisemia :).
Mukavanlaisia kukansiemensortteja 👍😃!
Nyt kannattaa ottaa kuvia, jos vaikka ensi joulun kortteihin tulisi hyvä otos!
Joo. Aivan totta 🙂 !