Gluteenittomat Runebergintortut

Meillä on usein tehty Runebergintorttuja tällä koulun kotitalouskirjan ohjeella, klik, mutta nyt sain pikkuväkeä ja isompiakin viikonloppukylään, joten ajattelin aikaistaa tuota päivää ja tarjota heille torttuja kahvipöydässä. Mukavan oloinen ohje löytyi täältä, klik.

Gluteenittomat Runebergintortut

  • 150 g sulatettua voita
  • 1 dl fariinisokeria
  • ½ dl hienoa sokeria
  • 1 dl mantelijauhetta
  • 1½ dl gluteenitonta jauhoseosta (meillä Jytteä, hiukan vähemmän)
  • 1 dl gluteenitonta korppujauhoa (jauhoin itse tehtyä, kuivatettua, vaaleaa leipää)
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 munaa
  • 3-4 tippaa manteliaromia
  • pinnalle vadelmahilloa ja valmista sokerikuorrutusta tuubista

Sekoita rasvan joukkoon kaikki aineet ohjeen järjestyksessä. Ole varovainen manteliaromin kanssa!

Jaa taikina paperisiin muffins-vuokiin ja laita ne sitten muffins-pellille tai käytä kaksinkertaisia tai tukevampia vuokia. Muuten ne leviävät.  Sopivasti 12 kappaletta! Uuni 200 astetta, 10-15 minuuttia. Laitoin jo taikinan pinnalle hiukan omaa vadelmahilloa.

Se painui paiston aikana kivasti piiloon jättäen valmiiksi kuopan hillolle, jonka lisäsin paistettujen torttujen päälle.

Ja sitten vielä sokerikuorrutustuubi hetkeksi kuumaan veteen, niin pursotus on helpompaa.

Näistä tuli mukavan kosteita, pinta on karamellisoituneen rapea. Alkuperäisessä ohjeessa sokeria on 1 dl, pienensin sitä tähän ohjeeseen, kun olivat vähän liiankin makeita. Mutta muuten erinomainen ohje. Mielestäni torttujen ei tarvitse olla alkuperäisen mallin mukaisia, eli kapeita ja korkeita, sillä syömistä tulee melkoinen määrä. Isännän kanssa panemme aina sellaisen puoliksi. Jos haluat tehdä korkeita eikä sinulla ole sopivia vuokia, apu siihen löytyy kivasta niksistä täältä, klik.

Kategoria(t): Kokataan - gluteenitonta leivontaa Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s