Itsenäisyyspäivänä

Tänään Suomi täyttää 101 vuotta. Olimme aamulla mukana vuosittaisessa, juhlallisessa tilaisuudessa vanhan kirkon hautausmaalla, jossa laskettiin puheen ja virren saattelemana seppele sankarivainajien ristille.

Mietin puhujan sanoja: He, joiden nimet ovat nyt kaiverrettuina graniittipaasiin, heilläkin oli joskus unelmia, unelmia opiskelusta, perheestä, onnellisesta tulevaisuudesta. He eivät unelmiaan koskaan saavuttaneet, mutta me nautimme nyt heidän uhrauksestaan. Me voimme toteuttaa unelmiamme.

Ajattelin siinä, että ehkä vielä meidän sukupolvemme muistavat tuon kiitollisuuden ja kunnioituksen mutta muistavatko meidän lapsemme? Juhlaväki oli pääasiassa yli kuusikymppisiä, vain yksi nuori perhe lapsensa kanssa oli paikalla. Hienoa, että he olivat tulleet, sillä meidän pitäisi muistaa kertoa lapsenlapsillemme noiden kivirivistöjen merkitys. ” Sankarivainajien muistaminen kirkastaa saamamme perinnön”, sanottiin juuri TV:ssä.

Paluumatkalla aurinko nousi. Sen ensimmäiset säteet osuivat korkealla kalliolla olevaan uuteen kirkkoon, aivan kuin merkiksi: Täältä ovat entiset sukupolvet aina apua pyytäneet. Entä nyt?

Juuri lauletun virren sanat tulivat taas mieleen: ”Sun kätes, Herra, voimakkaan, suo olla turva Suomen maan. Niin sodassa kuin rauhassa ja murheen, onnen aikana.” klik. Ja sitten muistin sen surullisen tosiasian, että kirkosta erotaan sankoin joukoin – tuohtuneena milloin mistäkin.

Virren koskettavat sanat on kirjoittanut vuonna 1938 Kivijärven kirkkoherra Väinö Havas, joka kansanedustajanakin ollessaan halusi lähteä sotaan vapaaehtoisena ja kaatui vuonna 1941. Hänen johtamansa joukko majoittui kesällä myös meillä, tässä  museotalossa, jonka sisäseinillä vieläkin on muistoja ampumaharjoituksista.

Vielä kynttilät hautausmaalle: Isälle ja äidille, mummolle ja papalle. Noille läheisille veteraaneille, jotka selvisivät sotien taisteluista toteuttamaan omia unelmiaan ja antamaan  meille mahdollisuuden totetuttaa omaamme.

Toivotavasti seuraavatkin sukupolvet saavat elää itsenäisessä Suomessa.

Sun kätes, Herra, voimakkaan suo olla turva Suomenmaan niin sodassa kuin rauhassa ja murheen, onnen aikana. Sun armos täällä meille soi, mi kallehinta olla voi, ja meille alla auringon tää synnyinseutu rakkain on. On isät täällä taistelleet ja uskoneet ja toivoneet. Me saimme saman asunnon, ja samat vaiheet meidän on. Ja meidän polkuamme saa taas lapsemmekin taivaltaa. He kyntää kerran peltomme ja uskoo kuin me uskomme.

Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa kaikille!