Piha ja puutarha odottavat talvea – enää minulle ei ole mitään hommia ulkona. Isäntä on päivät pitkät metsässä raivaamassa ja minä puuhastelen kaikenlaista kotosalla. Mutta sisältä on lähdettävä ulos, ei auta vaikka joskus laiskottaisikin! Olen kiertänyt mukavaa, noin viiden kilometrin lenkkiä, jossa saa kulkea pitkin järven rannan kävelyteitä eikä vain asfalttipintaa.
Keuruu on niin kaunista seutua!
Kaupunki lahjoitti yhdessä POP-pankin kanssa
kuntoilijoille treeniportaat. Nämäkin sijoittuvat lenkkipolkuni varteen ja tietenkin kiipeän aina ne ylös. Muutama päivä sitten portailla oli samaan aikaan kanssani kolme nuorta, jotka juoksivat nuo vajaat 100 rappua kevyesti ylös
ja laskeutuivat rauhallisemmin alas.
Ja taas uudestaan. Minä puuskutin vieressä – vai nouseeko kunto?
Lähtiessä ja palatessa ihastelen kauniita peltomaisemia. Naapurin
ja meidän.
Keltainen talo on kotimme.
Maisema ja tunnelma vaihtuvat vuodenaikojen mukaan, töyhtöhyypät, kuovit ja kiurut valtaavat peltoaukean keväisin. Talvella voi nähdä jäniksiä, kauriita ja ehkä ketunkin. Ei ihme, että moni muukin on valinnut ulkoiluunsa tämän tienoon, vaikka peltojen äärellä ei jalkakäytäviä olekaan.
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 