Kun tytär halusi tehdä ensimmäisellä vauvalomallaan, lähes kahdeksan vuotta sitten, tämän blogin minulle, en osannut odottaa yhtään mitään. Vastustelin, sillä ajattelin, että kuka sitä nyt lukisi, kuka tänne voisi eksyä. Nimen miettimiseenkään ei käytetty edes minuuttia aikaa.
Vauvasta on kasvanut vuosien kuluessa reipas pikkurenki
ja blogin kävijämääräkin on saavuttanut uskomattoman, miljoonan merkkipaalun. En ikinä, en todellakaan, olisi uskonut, että olisin tässä ja nyt.
Aluksi ajattelin kirjoittavani vain kukista ja puutarhasta, mutta talven tultua kukkamaat peittyivät lumeen eikä mitään uutta kerrottavaa ollut. Niinpä otin mukaan parhaat reseptini, joista tytär ja muutama muukin ystävä on ollut iloissaan. Itsekin tarkistan ohjeet nopeimmin täältä kuin vanhoista muistiinpanoistani! Tässä Aira-mummon joulusilli, vuodelta 2012. Sitä teinkin jo purkillisen alkuviikon pikkujouluiltaan.
Blogivieraat tulevat useinmiten Suomesta, totta kai. Jos tarkastelen listaa koko ajalta, niin seuraavaksi eniten vierailijoita on Yhdysvalloista, noin 82 000. Kolmantena Ruotsi, yli 5000 ja neljäntenä yllättäen Hongkong, 4500 käyntiä.Yli tuhannen pääsevät myös Iso-Britannia ja Saksa. Omissa tilastoissani voin nähdä maiden liput, niitä on yhteensä 121 erilaista. Kaukaisimmat aika eksoottisista paikoista, vaikkapa Qatarista tai Gambiasta. Kartassa oli Grönlanti kauan valkoisena, mutta nyt sieltäkin eksyi yksi bllogivieras tänne ja hänen mukanaan tuokin maa värjäytyi keltaiseksi. Ei ole enää montaa aluetta valkeaa, kuten kuvasta näkyy.
Eniten on luettu ”Maailman parasta raparperipiirakkaa”, yhteensä 27 000 kertaa. Kakkosena on nopea, gluteeniton marjapiirakka 18 000 ja ensimmäinen puutarhajuttu, joriinin juurakoista, on vasta sijalla seitsemän! Eli minulla taitaakin olla ruokablogi.
No, niin tai näin, olen tietenkin kovin iloinen. En ole niitä, jotka järjestävät blogissa kilpailuja tai arvontoja, enkä jaksa kommentoida useinkaan toisten blogeja, vaikka niitä luenkin. Kuvatkin ovat yleensä vain kännykkäkuvia – niillä en voi ylpellä, mutta ne riittävät itselleni. Olen edelleen siinä samassa pisteessä kuin aloittaessani: Kirjoitan muistiin asioita, mitä kulloinkin elämässä eteen tulee. Itselleni ja läheisille. Tästä päiväkirjastani voin vuoseien kuluttua lukea puuhistamme niiltä ajoilta, kun vielä jaksoimme touhuta! Ei sitä koskaan tiedä elämää eteen päin – yksi hetki voi muuttaa kaken. Kun jossain vaiheessa en enää kirjoittele, kerron siitä kyllä teillekin enkä häivy noin vain, ellei mitään odottamatonta tapahdu. Mutta niin kauan kuin tarinoita riittää, jatkan, sillä oikeasti pidän tästä harrastuksestani ja blogi saa jäädä elämään omaa elämäänsä, vaikka en enää kirjoittaisikaan. Kiitos teille näistä vuosista!
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
Pian tuo aika vierii, En muista milloin itse aloitin. Täytyypä kollata. On sulla kovasti lukijoita. En ole itse seurannut tilastoja.
Mukavaa päivänjatkoa.
Kiitos samoin!
Kiitos itsellesi ja mielenkiintoiselle blogillesi! Renki on tosiaan kasvanut vauvasta pojaksi, hauska seurata näitä sinun jälkikasvujasi, sillä itselläni ei ole.
Ihan hätkähtää, kun näkee kuvista vuosien nopean kulumisen!