Pihatöitä

Viimeisiin pihatöihin kuuluu meillä kompostien järjestely:

Kolmisen kesää maatunut multa vhreästä laatikosta kärrätään kasvimaan lohkoille. Tyhjentyneeseen laatikkoon isäntä kääntää vierestä kaksi kesää maatuneen tavaran vielä vuodeksi.

Kompostia riitti vain kahdelle lohkolle, joten päätin, että ensi kesänä yksi alue saa jäädä kokonaan viljelemättä, huilimaan. Taidan peittää sen myös katekankaalla, niin rikkaruohotkin samalla tuhoutuvat. Se on kuitenkin muistettava, että sipuleita ja porkkanaa ei saa laittaa samaan paikkaan kuin edellisenä vuonna – tuholaisten torjumiseksi!

Mietin tuota korkeaa maa-artisokkaa,

että taidan laittaa senkin perunamaan reunaan ensi vuonna. Ja kaikessa tässä on tietenkin taustalla toive vähän helpommasta kesätyöstä! Ihan tarpeeksi jää siltikin kitkettävää ja harattavaa. Mutta se on niin, että kun katselen keittiön ikkunasta joka päivä tätä näkymää, kasvimaa ei voi olla kauhean huonsti hoidettu. Ja kun visuaalisuus ja värit ovat tärkeitä, haluaisin, että ikkunanäköalani olisi kaunis ihan jokaisena vuodenaikana. Nytkin, kompostilla katettuna, se on rauhallinen ja siisti puupolkuineen.

 

Jos taas koko alue olisi jossain muualla, kaukana silmistä, se varmaan saisi jäädä paljon enemmän oman onnensa nojaan. Olisipa helppoa! Mutta pian kolmekymmentä vuotta on toimittu näin, saapa nähdä kuinka kauan vielä intoa riittää.

 

Advertisement
Kategoria(t): Kasvimaa Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s