Tosiaankin, uutinenhan se on, että vaaleapyrstöinen tehotyttö lopetti vihdoin ja viimein hautomisen. Yli kolme kuukautta, koko kesän, se siis istui pimeässä pesässä yrittäen saada kuoriutumaan poikasta tekomunasta. Kun olimme Portugalissa, tätini hoiti eläimet ja hän sitten vihdoin sai Lyytin luopumaan tavoitteestaan. Mutta siitä seurasi hankaluuksia: Koska se oli koko kesän viettänyt erossa muista, lyhyitä ruokailuja lukuunottamatta, se oli vieraantunut toisista. Arkana se pälyili muuta joukkoa, jotka kyllä ajoivatkin sen pois, mikäli se uskalsi lähelle. Se istui usein ulkotarhan orrella pyrstö surullisesti alas päin, kun muut touhusivat mulloksella.
Tai sitten se kulki taustalla, aina yksin.
Viikonloppuna ajelimme viimeisen kerran nurmikoita ja kun samalla tein muitakin syystöitä navettapihalla, uskalsin laskea kotkottajat pihapiiriin. Kyllä oli hauskaa!
Syreenipensaissa multa vain pöllysi. Ja mitä ihmettä, Lyylihän touhusi ihan toisten joukossa! Jopa Kallen viereen se uskalsi mennä.
Kesällä kuoriutuneet kaksoset, jotka ovat jo kauniita nuoria neitejä, kulkevat usein kaksistaan, sillä emo Karoliina on ne jo jättänyt.
Koska Kallekin suhtautuu nuorikoihin nuivasti, ne ovat toistaiseksi aika lailla nokkimisjärjestyksen pohjalla. Siihen toki tulee muutos parin kuukauden kuluttua, kun Kalle kiinnostuu niistä ja munintakin alkaa. Kuka tietää, vaikka lempirouviksi pääsisivät! Tosi kauniita ovat nämä söpöt tyttöset.
Kanat tulevat kutsuttaessa kiltisti takaisin tarhaan – saavathan ne sitten herkkuseosta. Mutta huomasin, että Lyytihän on unohtanut senkin! Kaikki muut juoksivat tarhaan, se vain jäi yksin pensaan varjoon. No, tuli se lopuksi, kun vähän hätyyttelin ja tarhassa sain sen jopa samaan kuvaan Kallen kanssa.
Lopputuloksena totesin, että täytyy useammin antaa niiden olla vapaudessa (kanahaukka-valvotussa), niin eiköhän joukkue ennen sisäaikaa opi olemaan yhdessä. Niin ainakin toivon, sillä kurjaahan se olisi, jos joutuisi arkailemaan pienissä sisätiloissa.
Tuon ensimmäisen vapauspäivän jälkeisenä aamuna oli vielä kuuraa maassa ja varpaita paleli. Siksi kannattikin nostaa toinen jalka vuorotellen lämpimään. Hyvä tasapaino!
Ja hienosti sujui aamupalakin, kaikki rouvat yhteisellä aterialla.
Tähän viimeiseen kuvaan sitten mahtuukin jo koko joukko: Kalle-kukko ja seitsemän kanan haaremi. Ihana sakki kaikkinensa.
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 