Lisää sienistä

Syksyltä tuoksuva metsä – viimeistään se herätti minut kuuman kesän helletokkurasta. Mieli halajaa tuonne sammalikkoihin, poluille, syysruskaan. Jo aamusta ja vielä iltamyöhäänkin.

On mahtavaa, että kuivuudesta huolimatta – ehkä viime kesän sateista johtuen – sienirihmastot ovat voimissaan ja ainakin tatteja löytyy korikaupalla.

Hiukan kantarellejä

ja rouskujakin: Kangasrouskuja,

mutta erityisesti  karvarouskuja, olen löytänyt paljon. Rouskut

perkaan ja panen ensin runsaaseen, kylmään veteen yön yli likoamaan.

Seuraavana päivänä keitto runsaassa vedessä ja joko suolaus tai pakastus.

Tatit muhivat ensin pannulla omassa liemessään

jonka jälkeen ne päätyvät pakkaseen.

Myöhemin valmistan niistä saunailtojen herkkuhetkiin sienimuhennosta, joka juustoraasteen kanssa, ruisleivän päällä. muuttuu uunissa herkullisiksi sienileiviksi. Kynttilän valossa, viinilasi seuranaan – aah. Nuorten mieleen!

Mutta aina nähdessäni näitä suloisia karvarouskuja, joiden lakit vielä käpertyvät nurjalle puolelle,

muistan erään ihanan sadun. Se löytyy Marjatta Kurenniemen kirjasta ”Pilvipaimen”, vuodelta 1976. Tätä kirjaa luin omille lapsille ja työssä paljon, paljon. Jos jossain sen vielä  näette myynnissä, niin kannattaa ostaa. Painoksia on varmaan tullut tässä vuosien varrella lisääkin, mutta ainakin antikvariaateista sitä näyttää löytyvän.

Satu ”Sienimetsässä” alkaa näin herttaisesti:”Koivun varpaita paleli. Se oli varistanut paksun kerroksen keltaisia lehtiä niiden peitteeksi.” 

Tarinan päähenkilö, äksy rouva Kärpässieni, kiukuttelee yrittäessään tunkeutua lehtikerroksen läpi korean hattunsa kanssa. Se ylpeilee kauneudellaan,

mutta pieni karvarouskuvauva vain kurkistelee ujona suuren, keltaisen lehden alta. ”Se oli ruusunpunainen ja palleroinen kuin pieni vastasyntynyt ihmisvauva, ja soma karvaröyhelö oli sievästi kiedottu sen kaulan ympärille.” 

Kärpässieni kiukuttelee: ”Mitähän tuokin on olevinaan, mahtaako sillä olla edes sukkaa jalassa? Tuollaisen kerjäläismoukan kanssa eivät ainakaan minun lapseni saa leikkiä!” Ja pienet kärpässienet, joilla vielä oli valkea vauvamyssy päässään, nauroivat pilkallisesti: ”Ei sukkaa, eikä valkoisa pilkkuja!”

Mutta karvarousku punastui entistä punaisemmaksi, sillä se häpesi omaa mitättömyyttään. Se kuitenkin kasvoi ja siitä tuli sorea ja suoraryhtinen, jota ihan ilokseen katseli.

Tarina  jatkuu: Lapset tulevat keräämään sieniä. Rouva Kärpässieni myhäilee tyytyväisenä odottaessaan poimijoita, sillä kaikkien sienien suurin haave on päästä sienikoriin. Mutta yksi lapsista tunnistaa myrkkysienen ja sitten he huomaavat suloisen karvarouskun ja ottavatkin vain sen. ”Ja rouva Kärpässieni yrittää näyttää vielä harmistuneenakin arvokkaalta, vaikka sen hattu on jo ihan lerpallaan ja sukka vallan rikki.”

Iloisia syyspäiviä ja sieniretkiä sinullekin, lukijani!

 

 

Mainokset
Kategoria(t): Sekalaista Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s