Joka solulla

Tänään oli pikkuväen viimeinen lomapäivä: Veimme renkipojan ja piikatytön Isolukon kautta kotiin.

Näissä Kangasalan jylhissä maisemissa olin viimeksi kulkenut lähes 30 vuotta sitten, Suoramalla asuessamme.

Muistojen täyttämä metsä ja sen polut, jotka nyt halusin jakaa myös pikkuväelle.

Paluumatkalla tuntui jotenkin tyhjältä, joku jakso oli lopussa. Kesä?

 

Illalla sitten lämmitimme saunan – tällä kertaa vain kahdelle –

ja istuimme uinnin jälkeen isännän kanssa kuistilla kauan, kauan.

Joutsenperhe lipui hiljalleen ohi, järvi oli rauhallinen, uneksiva.

Aamulla talon ympärillä olevalta pellolta oli kaadettu tuorerehu ja poissa ollessamme se oli jo korjattu talteen. Vain ihana tuoksu oli jäänyt jäljelle.

Viereinen kaurapeltokin tuoksui voimakkaasti kosteassa, viilenevässä illassa

ja nuuhkin ahnaasti, sillä se toi mieleen muistot kaukaa menneiltä vuosilta: Isästä, peltotöistä, omista lapsista, siitä kun he olivat pieniä ja kulkivat samoja polkuja kuin minä aikoinaan. Näitä polkuja saan kulkea edelleenkin, rakkaissa maisemissa.

Nyt lapsenlapset olivat nauttineet kesän lämmöstä, järven hellistä laineista. Keränneet muistoja.

Olen mummo, joka juuri nyt on onnellinen ja sanomattoman kiitollinen. Omassa pienessä, kauniissa maailmassani, kuin värejä heijastavassa saippuakuplassa, joka tuulen mukana liikkui keveästi järven pinnalla.

Tunnen eläväni joka solulla, tässä ja nyt, tätä tuoksuvaa, hiljaista, hämärää iltaa.

Kategoria(t): Sekalaista Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Joka solulla

  1. sylvi sanoo:

    Kyllä rengillä ja pikkutytöllä on ihanat isovanhemmat-
    Näistä lapsista ei voi tulla kuin hamonisia, rauhallisia lapsia jotka muistavat rakkaudella koko ikänsä Teitä.
    Siunausta Teille ja koko sukukunnallene.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s