Oi ihana toukokuu.

vaikka toisaalta on kyllä turhan kuuma ulkohommiin. Silti olemme isännän kanssa yrittäneet saada monia tekemättömiä töitä valmiiksi ja aina, pikkuhiljaa, jotain valmistuukin. Mutta lapsille tämä helle on taas yksi niistä muistoista, että lapsuudessa oli aina lämpimät kesät!

Varhaisperuna on maassa, kiitos naapurin Arvolle traktorin ajosta. Kolme siinä tarvitaan, sillä kaksi on istutuspuuhissa. Vanha Porche-traktori ja vanha istutuskone, klik.

Kun se joskus hajoaa, taitaa meiltä perunaviljelykin loppua. Tänä vuonna on kasvussa Könttärin ikivanhaa ”Tammiston aikaista” sekä Annabellaa ja uutuutena Hyötykasviyhdistykseltä tilaamaani Jussia. Sen laitoin kasvimaalle ja se onkin jo tullut pintaan. Myös vanha lajike, Manteli, on kasvimaalla, sillä se on aika lailla ruton arka ja saa siksi kasvaa vähän erillään muista.

Saimme Tampereelta tyttären perheeltä avustusta kevättöihin, olemme tosi iloisia ja kiitollisia.

Nyt polttopuukasa on taas pienempi kuin pari viikkoa sitten

ja nurmikolta on haravoitu leikkuujätettä

katteeksi kasvihuoneeseen ja muuallekin.

Luonto on niin kaunis!

Kielotkin kukassa, samoin syreenit

ja pihlajat. Voikukkapeltoja riittää!

 

 

Äitienpäiväviikoloppuna sain oppitunnin tähän kulkupeliin, johon en ole toistaiseksi koskenut, vaikka se vuosia on jo meillä ollutkin.

Ystävä toi meille ihania korvasieniä, kiitos! Nyt ne odottavat moneen kertaan keitettyinä  pakasteessa herkutteluhetkiä.

Vanhan talon hiljaisissa huoneissa avasi salaa kukkansa tämä kaktus. Yllätys!

Mutta jättiyllätyksen aiheutti paikallislehti, jossa oli juttu toukosiunauksesta ja mekin siinä isännän kanssa ihan etusivulla. Muistojen arkistoissa nyt jo sekin päivä…

Tosiaankin, oi ihana toukokuu!

Kategoria(t): Koti, Maisema Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s