Käväisy kasvihuoneessa

Tehdäänpä pikavisiitti kasvihuoneeseen. Kasvustot ovat turpeessa, joka on levitetty harkoista muurattuihin lokeroihin. Heti, kun ensimmäinen nurmikonleikkuujäte on kerätty, se ripotellaan lannoitteeksi ja katteeksi kasveille.

Eri aikoihin istutetut pitkät kurkut kasvavat peräkulmassa laatikoissaan,

tomaatit kummallakin sivulla. Ruohokate toi ihanan tuoksun! Tomaatit ovat nyt olleet kuukauden verran täällä, mutta vieläkään ei lannoitusta ole tarvittu. Turpeen lannoite ja uusi ruohokate kyllä riittävät. Liika typpi huonontaa tomaattien makua, joten tarkkailen lehdistöä ja ehkä ennen juhannusta kastelen kerran vaaleanpunaisella lannoitevedellä.  Kurkut kyllä tarvitsevat voimakkaamman lannoituksen.

Ensimmäiset kirsikkatomaatit saattavat hyvinkin punastua jo juhannuksen alla,

härän sydänkin on mukavasti alulla.

Etualalla on ananaskirsikan taimia,

ja salaattikin, lokerossaan,  on pian syötävää. Jäi vaan turhan myöhään se kylvö!


Hellesää hellii kasvustoja, mutta liika kuumuus ei kuitenkaan ole sekään hyväksi: Kuumassa tomaatin kukat eivät hedelmöity. Viilennykseksi kastelen myös kasvuston lehdet mullan yhdeydessä ja automaattiluukut yrittävät hoitaa oman osansa lämmön säätelystä. Mutta ei valiteta, eikä muistella kurjaa viime kesää!

 

 

 

Kategoria(t): Kasvihuoneessa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Käväisy kasvihuoneessa

  1. Hyvältähän sielä näyttää 🙂 Kivaa viikonloppua!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s