Museotalon yläkerrassa on suuri huone, jota on aina kutsuttu yläsaliksi. Isäni keksi aikoinaan laittaa sinne kodin olohuoneesta poistetun kokolattiamaton.
Ihan käteväähän se oli, mutta ei tietenkään aikakauteen sopivaa. Kun matto alkoi murentua ja lisäksi kesähelteellä huoneeseen ilmestyi pistävä haju, päätimme poistaa tuon kummajaisen. Mitä lie formaldehydiä se ehkä erittikään! Mutta maton poistaminen olikin melkoinen urakka.
Painoa oli nurjalla puolella olleen lapun mukaan 81,6 kg. Pakkohan se oli pilkkoa, emme olisi millään jaksaneet kantaa mattoa yhtenäisenä kapeita portaita pitkin alakertaan.
Pikkuhiljaa pienempiin osiin
ja eikö vain alta alkanut paljastua puulattia.
Sitten imurointi ja pesu ja ullakolta etsityt matot paikoilleen. Onneksi teimme työn jo ennen helteitä!
Koko peräkärry täyttyi, mutta nyt on vintissä raikas tuoksu ja matto Lassila-Tikanojan jätteissä. Ja kun vielä innostuin pesemään sisäpuolelta koko talon kaikki pikkuruutuiset ikkunat, pihalle näkee hiukan paremmin kuin ennen. Taisi olla jo hyvinkin puoli vuosisataa edellisestä pesusta…
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 