voi sitä raukkaa. Talvi toi murheita: Pöytä romahti lumen alla. Siellä se sitten sai nukkua talviunensa. Mutta kun kevät koitti, ei auttanut muu kuin ryhtyä korjaamaan, sillä olihan pöydällä toki takuu: Kootaan uudestaan, jos hajoaa! Niin paljon kuitenkin harmitti, että en muistanut edes kuvaa ottaa.
Niin aloitimme muutama viikko sitten isännän kanssa pöydän tekemisen ihan alusta. Idean korjaustapaan sain yhtenä yönä, kun asiaa mielessäni pyörittelin. Siis näin:
Ensin tukevat, vaahteran oksista sahatut jalat takaisin pystyyn
ja niihin moottorisahalla tarkkoihin kohtiin mitatut ja suunnitellut lovet, joiden päällä reunalaudat lepäisivät.
Kakkosnelosesta ulkokehikko ”lovihyllyjen” päälle, piiiiitkät ruuvit…
ja jo alkaa näyttää pöydältä.
Entiset lehtipuulankut takaisin paikoilleen, eiköhän nyt kestä. Samanlainen takuu annetaan, kuin entisellekin!
Mutta loppuvaiheessa taisi selvitä syy ensimmäiseen kaatumiseen: Huonot ruuvit. Ne olivat napsahtaneet kaikki poikki. Ruuvien eron huomasimme, kun isäntä ruuvasi kevyttä lautaa päällyslankkujen alatueksi: Kun päästin otteeni, lauta tipahti maahan, sillä molemmat ruuvit katkesivat!!! Niin sekalaista voi tavara olla, varmaan jotain halpis-ruuveja. Valitsin nuo himmeämmät sitten isännän pakista kokonaan metallikeräykseen, ettei enää tule sen takia romahduksia.
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
Hyvä tuli ja varmasti kestää.
Toivotaan, että nyt pöytä kestää. On muute upea!