Hyvästi, talviturkki!

Kevät tuli ihan yhtäkkiä. Reilu viikko, ja lumet olivat poissa. Vain aurattuja lumikasoja on pihassa enää näkyvissä.

On niin mukavaa olla pihatöissä, vaikka viileäähän sää vielä kuitenkin on. Mutta kun kuuntelee kurkien saapumista ja punarinnan herkkää laulua, katselee töyhtöjyypän lentonäytöksiä tai kuovin liitelyä,  ei voi olla muuta kuin onnellinen keväästä. Äitini sanoi aina syksyn kylmetessä: ”Jaa-a. Saas nähä, kuka tästäkin talvesta luunsa kesään vetää.” No, jälleen on onneksi selvitetty yksi talvi ja saadaan nauttia näistä keväthetkistä.

Tarhialla mökkitie ei ollut vielä liki mainkaan ajokunnossa.

Eikä rantakaan ollut sula. Laituri vedettiin syksyllä kauas järvestä, mutta nyt se näytti olevan ihan kuin oikealla paikallaan, niin paljon oli vesi noussut.

Ei tuolla kivipenkillä vähään aikaan kuivin jaloin istuta.

Luulimme, että tänä keväänä pienestä kotilahdesta  jäät eivät lähde vielä vapuksi, mutta sekin tapahtui vauhdilla. Ensin pitkän lahden jääkansi katkesi ja kun ei tuulta juurikaan ollut, se suli paikoilleen ja viimeiset rippeet lipuivat pikkuhiljaa salmesta kohti Tarhiaa.

Lahden pohjukka on vielä jäässä,

vesi on hädin tuskin viittä astetta.

Syksyllä rakennetun rantasaunan kohdalla kuitenkin oli jo sulaa

ja niin isäntä lämmitti ensimmäisen kevätsaunan, tietenkin juhlan kunniaksi makkaroiden kera.

Ah ja voi, tuonne se mummun talviturkki jäi! Katiskatkin jo heitettiin laiturin viereen.

Oli se niin ihanaa, että kaksi kertaa piti käydä polskimassa. Ikinä ennen en ole huhtikuussa uinut järvessä. Eli 28.4.2018 tämä puutarhamummu teki oman ennätyksensä!