Kun saunatilojen remontti alkuvuodesta oli pahimmillaan, päätin ryhtyä työhön, joka oli odottanut tekijäänsä jo monta vuotta: Kokoaisin yhteen lapsuuskotiini liittyvää historiaa. Olinhan kerännyt sitä jo vuosien ajan, kirjoittanut muistiinkin, eri pakkoihin. Mutta kuka ne tiedot minun jälkeeni löytäisi, ellen minä niitä kokoaisi?
Niin sitten otin itseäni niskasta kiinni ja ryhdyin tuohon hankalaan puuhaan. Hankalaan siksi, että tietokone jumitti vähän väliä, Wordin puuttuessa en oikein hallinnut Open Officea (kuvat hyppivät milloin minnekin) ja monta muutakin takapakkia tuli työn edetessä. Suuri urakka oli myös etsiä ja skannata vanhoja valokuvia ja erityisesti kansalliskirjaston digiarkiston sivuilla seikkailin usein iltamyöhään.
Isä kissojen kanssa
Parin kuukauden kuluttua olin jo siinä vaiheessa, että uskalsin ajatella loppukoosteen tekemistä. Silti kuitenkin pelkäsin, että jääkö jokin tärkeä pois, pitäisikö tuo ja tämä vielä liittää mukaan. Ja niin lisäsin kirjaan jo aiemmin tekemäni isän ja äidin sotamuistelmat – täällähän nekin säilyisivät, samoissa kansissa.
Lopulta oli kuitenkin päätettävä, että nyt se on valmis. Laitoin kaikki talteen itselleni ulkoiselle kiintolevylle ja muistitikulle, jonka kanssa marssin Printekiin. Sitten tulikin taas ongelmia: Vaikka kotona kuvat ja teksti olivat suuren työn jälkeen paikoillaan, siellä ne olivat jälleen ihan sekaisin: Suuri kasa yhdellä sivulla, toisilla ei ehkä mitään. Ystävällisesti Kirsti minuun kuitenkin suhtautui ja niin jäi muistitikku sisältöineen Kaisan korjauksia ja oikovedosta odottamaan.
Äiti ja Maire-täti iltalypsyllä lehmien kesälaitumella
Muutaman päivän kuluttua sain ensimmäisen vedoksen PDF-tiedostona sähköpostiin. Kaisan suunnittelemat kannet olivat loistavat, mutta niin vaan huomasin edelleen virheitä ja korjattavaa omassa tekstissäni. Ja tajusin, että pitäähän minun laittaa vielä tuo kuva ja kertoa tästä asiasta…. huoh. Yksi osio meni aivan uusiksi ja kun Kaisa oli juuri saanut aiemmat kuvat paikoilleen, piti jälleen korjata sen uuden osion kuvat, jotka siis taas olivat yhdessä läjässä firman koneelle siirrettäessä. Ihan hiki nousi pintaan, hävetti niin tuo turhan työn teettäminen.
Mutta lopulta sitten kaikki palaset olivat paikoillaan ja kirja viimeisen tarkastuksen jälkeen valmiina painoon. Jopa koulutoverilta viime tingassa saatu uusi kummitusjuttukin mahtui vielä mukaan! Kiitos teille, Kirsti ja Kaisa, jotka minua niin ystävällisesti ja pitkäpinnaisesti Printekissä autoitte!
Joku kysyi, onko kirjaa jossain myynnissä. Ei ole, eikä tule. Vaikka osa on yleistä paikallista historiaa, mukana on niin paljon henkilökohtaisia asioita, jotka joutavat jäädä vain suvun ja läheisten luettavaksi.
Kirja kertoo isän äidinpuoleisesta suvusta: Vanhoja valokuvia, henkilöiden elämäntarinoita. Surua ja iloa, syntymistä ja kuolemista.
Kuin mummolan riepumatto.
Nyt on helpottunut olo: Kaikki se tieto, jonka olen löytänyt, on tallella jälkipolvia varten. Heidän ei enää näitä asioita tarvitse etsiä, jatkakoot omia polkujaan siitä, mihin minun tieni päättyi.
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
Olet tehnyt suuren työ.
Toivotaan että jälkipolvi on siitä kiinnostunut.
Onneksi ovat! Poika jo usein sanoi, että minun pitäisi koota tiedot yhteen.