Pääsiäistapahtumia

Pääsiäisen alla on aikaa hiljentyä. Kiirastorstai-ilta on meillä perinteisesti kirkkoilta,

mutta seurakunta järjesti tänä vuonna myös alkuviikolle tapahtuman koululais- ja päiväkotiryhmille. Keskiviikkona pääsiäisvaellukselle kutsuttiin kaikki halukkaat ja niin mekin isännän kanssa lähdimme katsomaan.

Kirkonmäelle oli tuotu lampaita,

ja oppaan seurassa lähdimme vaellukselle.

Kirkon eteisessä oli Jeesus kaatanut temppeliin tulleiden kaupustelijoiden pöydät ja ajanut heidät pois Jumalan huoneesta. Kuulimme vain vihaisen äänen, mutta näky oli hätkähdyttävä:

 

Jeesus ja opetuslapset olivat juuri aterioineet yläsalissa.

Sisällä kirkossa juoksi poika pakoon sotilaita, jotka olivat vieneet Jeesuksen. Hän huomasi nuotiolla lämmittelevän Pietarin, mutta kuten Raamatussa kerrotaan, Pietari kielsi kolme kertaa olleensa Jeesuksen seurassa.

Silloin kukko kiekaisi ja Pietari muisti Jeesuksen sanat: ”Ennen kuin kukko kiekuu, sinä kolmesti minut kiellät.”

Sotilaat olivat vieneet Jeesuksen ja me istuimme ristin äärellä laulaen ja musiikkia kuunnellen.

Sakastin puolella oli kukkia

ja Jeesuksen hauta, josta Maria kertoi. Enkeli oli vierittänyt kiven pois, Jeesus elää!

Lopuksi lauloimme tutun laulun ”Lensi maahan enkeli”.

Kiitos, seurakunnan väki! Te jaksatte aina miettiä kaikkea uutta, joka kokoaisi kuulijoita kirkkoon.  Varmasti oli lapsivieraillekin mieluisa ja mieliin jäävä tapahtuma.

Hyvää pääsiäisaikaa kaikille!

 

Kategoria(t): Sekalaista Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Pääsiäistapahtumia

  1. sylvi sanoo:

    Mukava kun järjestävät tällaisi tilaisuuksia mlnä olen monet kerrat ollut mukana näyttelemässä Pääsiäisvaelluksessa. Suuret kiitoksetkuun jaksavat järjestää. Rauhallista kiirastorstsita ja Pitkäperjantaita ja sitten iloista Pääsiäispäivää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s