Wanha pyyheliinateline

Kun kävin läpi äitini liinavaatekaappia, löysin kauniin verhon, joita ennen käytettiin pyyheliinahyllyn poikkipuulle taitettuna, estämään takana riippuvien, kytössä olevien pyyhkeiden näkymistä. Harmi vaan, että en voisi panna sitä esille, sillä meillä ei ole museotalossa, eikä missään muuallakaan, sellaista hyllyä. Olin kyllä päättänyt, että en osta yhtään vanhaa tavaraa museoon, mutta nyt tuli niin suuri tarve, että tuo päätös piti perua. Pitäisihän kaunis liina saada esille! Siispä lähdin kirpputorille, Vilikkaan. Ja voi, edellisenä päivänä oli kuulemma myyty juuri sellainen, mitä olin etsimässä.

Siitä sitten harmistuin niin, että sukelsin suin päin nettiin.

Huutonetistä löysin pienen pyyhehyllyn ja sitten vaan piti jännittää, saisinko sen sillä 18 eurolla, mitä olin tarjonnut. No ei kukaan Suomen 100-vuotisjuhlan aikaan huutokaupoissa kulje ja nyt olen onnellinen pyyhehyllyn omistaja. (En minä aiemmin tuossa nettihuutokaupassa ollut edes käynyt, joten piti ensin kirjautua.)

Nyt hylly on jo paikoillaan. Verho, jonka vuoksi koko hylly piti hankkia, on kaunista käsityötä: alhaalta näkyy verhon toinen pää ja se on kätevästi kirjottu sellaiselle puolelle, että molemmat ovat nyt etupuolia.

Ihan niin kuin tuo ryhmä olisi tuossa ollut jo vuosikymmenet!

Nyt kun minulla on tunnukset Huutonettiin, on tietenkin olemassa vaara, että seikkailen siellä enemmänkin. Stop sellaisille ajatuksille!

Advertisement
Kategoria(t): Wanhat Tawarat Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Wanha pyyheliinateline

  1. Leila sanoo:

    Kyllä he ennen teki kaikkea nättiä! Muistan, että kotona oli tuollainen myös.

  2. Eeviregina sanoo:

    Kirppareilta löytyy aika usein noita vanhoja pyyheliinan peitteitä. Olen kerännyt niitä meidän museolle varmaan yli 20, tärkein ja rakkain on tietysti oman äitini aikoinaan tekemä peite. Olen tässä vuosien aikana tehnyt niistä muutaman kerran kesänäyttelyä ja ehkä tälle kesällekin muutama pääsee esille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s