Olen aivan innoissani, kun meillä jälleen kummitteli. Tai ei meidän talossamme, vaan tuossa naapurissa, 1800-luvun alkupuolelta olevassa lapsuuskodissani, jossa ennenkin on kaikenlaista jännittävää tapahtunut. Niistä voit lukea blogin oikeassa reunassa olevasta osasta ”Aaveita ja jännitystä”. Mutta näin tällä kerralla:
Jouluvalmistelujen yhteydessä lähdin ullakolle etsimään, jos vaikka löytäisin punaisen maton keittiön pirtinpöydän alle. Kun avasin portaiden yläpäästä oven ”kylmälle puolelle”, niin miltei tallasin aivan kulkureitille ilmestyneeseen sanomalehteen.
Eihän siinä mitään ihmeellistä ole, että samomalehti lojuu ullakon lattialla, mutta miten ihmeessä se siihen oli pudonnut, kun siivousurakka oli jo pitkällä eikä lehtiä oltu käsitelty siellä yli puoleen vuoteen. No, ajattelin minä. Jostainhan se siihen oli tipahtanut, ja nostin sen ylös. Mutta silloin hämmästyin! Tuo ilmestymisvuosi, 1959,
oli nimittäin juuri se sama vuosi, jolloin isäni osti tädiltään tilan! Olin kymmenen vuotta vanha, kun muutimme tähän kotiin ja tuo sanomalehti, Suur-Keuruun sanomat, oli tilattu museotalossa siihen aikaan asustaneeseen isän tädin perheeseen. Eihän tähän mitenkään 🙂 voi löytyä muuta selitystä, kuin että talon entiset asukkaat lähettivät viestin nykyiselle sukupolvelle. Ihan niin kuin naapurin neljäsluokkalainen sanoi: ” He haluavat kertoa, että ovat mielissään, kun talosta pidetään huolta.”
Lehdessä oli sattumoisin mielenkiintoista asiaa isännällekin: J.V.Heinonen Nikaran kaupalla oli hänen isoisänsä. Kun nyt oikein antaa mielikuvituksen laukata, niin vintin lattialle ei ilmestynyt mitä tahansa vuoden 1959 lehteä, vaan juuri sellainen, joka liittyi myös nykyisen isännän sukuun ja lapsuuteen. Emme toki tunteneet toisiamme vielä tuohon aikaan!
No jaa, jos äitini eläisi, hän ei tykkäisi yhtään, että höpötän kummituksista. Kaikelle löytyy selitys, sanoisi hän. Mutta minä kun haluan itsepäisesti nähdä viitteitä kummittelusta, onhan se vaan niin jännittävää! Uskokoon kukin miten haluaa, minä elelen rauhaisaa rinnakkaiseloa Könttärin kummitusten kanssa. Ja odottelen uusia yllätyksiä.
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
Eihän sitä koskaa tiärä…….
Ei niin, on kuitenkin hauska kuvitella kaikenlaista.