Valoa pimeyteen,

sitä jo kovasti kaivataan. Täällä, missä  katuvaloja ei ole, tuntuu siltä, kuin asuisimme loppumattoman avaruuden äärellä. Lunta odottelemme, varmaan myös lapset. Eikä koirien tassujakaan ole kiva pestä jatkuvasti lenkin jälkeen, muistelen vaan sitäkin aikaa elämässämme. Mutta pohjoisessa on jo valkeaa, vaikka kaamos onkin alkanut.

Meidän Lapin matkamme ovat aina olleet kevättalvella tai kesällä. Keskiyön auringon olen saanut kokea, mutta ruska ja kaamos ovat vain toivelistalla. Oman pihan pimeyttä on yritetty valostuttaa vähän siellä ja täällä, nyt Led-aikaan jopa hyvällä omalla tunnolla.

Leikkimökillä,

kesäkeittiössä.

Tuijat

ja kuisti saivat myös valonsa.

Koristeomenapuussa tuikkivat kynttilöiden liekit

ja maantien varressa ohikulkijoita ja pihaan kääntyviä tervehtivät nämä lyhdyt.

Nuotiopaikalla loisti eräänä iltana kunnon roihu, kun poltimme sinne loppukesästä kerätyt oksat.

Vanhan talon pihapiiri on tänä syksynä ollut lähellä sydäntäni: Syreenimaja

IMG_1603

 

ja  museotalo.

Tärkein valo isälleni – ja nyt itselleni – on kynttelikkö tuolla ylhäällä vasemmalla.

Se valaisee tätä pikkiriikkistä huonetta, missä talon vuonna 1881 rakentanut Aapo-vaari  asusti.

Siihen aikaan ei tietenkään ollut sähköjä, ikkunalla loisti ehkä kynttilöitä, kukapa tietää. Mutta sen tiedän, että kun Aapo-vaari oli rakentanut yläsaliin urut, hän avasi jouluna ikkunan  ja soitti enkeleille. Juuri tästä ikkunasta, sillä se on ainoa avattava.

Sydän on niin täysillä mukana tässä kaikessa: Muistoissa, rakkaissa ihmisissä, menneessä ajassa. Sukupolvien ketjussa: Aapo, Asarias, Wilhelmiina, Senja, Erkki ja nyt minä.

Joulun portailla, oman kodin ensimmäisen adventtikynttilän syttyessä.

Hyvää adventtiaikaa kaikille teille!

 

Advertisement
Kategoria(t): Sekalaista, Vanhan talon kunnostus Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Valoa pimeyteen,

  1. Sylvi Pehkonen sanoo:

    Niin kaunista jouluvalaistusta.
    Lumi lisäksi niin kyllä olisi jouluista.
    Meillä on maa valkosena täällä etelämpänä, Kyllä se lumi vaan kovasti valaiseen
    siunattua Adventin-aikaa sinne teillekin.

  2. Leila sanoo:

    Oi kun teillä on vihreää siellä! Täällä on sopivasti lunta peittämässä ruusuja ja nurmea. Hyvää joulunalusta teille sinne ja pehmeää lunta toivon teille!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s