Lohikeitto

Pohjoisen pappa otti yhteyttä ja toivoi, että laittaisin blogiin selkeitä, konstailemattomia, yksinkertaisia, tavallisista raaka-aineista koostuvia ohjeita aloitteleville kokkaajille. Saattaa muillakin, kuten tällä papalla, olla intoa opetella ruuanlaittoa, kun vapaammat eläkepäivät koittavat. Monesti nuorempikin väki kaipaa lisäohjeita aloitteluvaiheessa, siispä liitän blogin pääsivun oikeaan reunaan uuden kategorian: Kokataan: Mummon helpot ohjeet. Ja aina voi ja pitää muutella niitä, kun taitoa ja uskallusta tulee lisää! Tässä tulee ensimmäinen ruokaohje, lohikeitto. Eipä taida oma isäntä innostua, mutta tänne se jää ohjeeksi vaikka pikkurengille ja -piioille, kunhan varttuvat vielä muutaman vuoden. Annos on reilu, sillä keittohan vain paranee lämmitettäessä. Pienennä puolella, jos elelet yksin! Kokemukseni mukaan perunaa sisältävät keitot eivät tykkää pakkasesta toisin kuin esimerkiksi hernekeitto.

Mummolan lohikeitto

  • noin 10 suurta perunaa
  • puolisen kiloa lohi- tai kirjolohifilettä
  • suuri sipuli
  • 6 kokonaista maustepippuria
  • vettä suureen kattilaan niin paljon, että perunalohkot ja päälle tuleva kala peittyvät
  • 4 tl suolaa
  • 2 dl kuohukermaa
  • pinnalle kuivattua tilliä tai tuoretta pilkottuna

Kuori perunat ja lohko 4-5 litran kattilaan, johon olet laittanut kylmää vettä. Kuori ja pilko suuri sipuli (tai kaksi pientä), lisää suolan ja pippurien kanssa perunoiden sekaan. Laita päällimmäiseksi kalafileen pala nahkapuoli ylös päin. (Tämän kerran file oli sen verran suuri, että katkaisin sen kahteen osaan, että mahtui veden alle.) Jos mukana on ruotoja, ne kannattaa ottaa pois jo aiemmin. Katso, että vettä on sen verran, että perunat ja kala peittyvät kunnolla. Meillä tykätään, että lientä ei ole liikaa, vaikka se herkullista onkin.

Laita kattila hellalle ja odota, kunnes vesi alkaa kiehua. Silloin voit vähentää tehoa ja kuoria pinnalle nousseen vaahdon pois. Varo keräämästä sipuleita ja pippureita!  (Sen voit toki välttää lisäämällä ne vasta tässä vaiheessa keitokseen.)

Anna kiehua hiljalleen kannen alla puolisen tuntia, jonka jälkeen voit varovasti kuoria päällimmäisenä olleen nahkan pois  ja lohkoa sen jälkeen kalan pienemmiksi paloiksi liemeen. Juuri tästä syystä on kätevää laittaa kala nahkapuoli ylös päin, lohesta nahka lähtee helposti ihan vaan kattilassa.

Nyt puuttuu enää kerma ja tillisilppu sekä kiehautus,

sitten voikin kutsua toiset syömään!

P.s. Oman äidin hyvä idea oli se, että jos käytät haukea, niin pane sekin perattuna kokonaisena kiehumaan, nosta sitten reikäkauhalla isolle lautaselle ja kun se on hetken saanut jäähtyä, voit ottaa ruodot pois. Jos kalan pilkkoo ruotoineen kiehumaan, niin pieniä ruotopätkiä on mahdoton poistaa toisin kuin kokonaisena keitetystä. Ruodoton haukikeitto maistuu lapsillekin! Ja mausteet haukikeittoon ovat ihan samat.

 

Mainokset
Kategoria(t): Kokataan: Mummon helpot ohjeet Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Lohikeitto

  1. Ulla Kinnunen sanoo:

    Lohikeitto on hyvvee! En oo tuolleen tehny, oon pilikkonu kalankin, pittääpä ottoo vinkki. Ja laitan kipparisavujuusto ruokakermoo ussein sekkaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s