Olen jo aiemmin kertonutkin, kuinka suurella ilolla olemme laittaneet kuntoon isän alulle panemaa kotimuseota. Äiti oli yhdessä vaiheessa ahkera kulkemaan huutokaupoissa ja tuona aikana meillekin ilmestyi vanha pulpetti, helmitaulu ja karttojen lisäksi muutama opetustaulu.
Kirjoja on tallella jonkun verran, itsekin olen kerännyt aapisia ja laulukirjoja.
Kun parina päivänä oli vesisadetta, aloimme isännän kanssa tarkemmin suunnitella pieneen huoneeseen koulumuseota. Hyllykköön sai vihdoinkin viedä kaikki siellä täällä hajallaan olleet kirjat
ja Lahja-tätini vanha puinen penaali
sekä ullakolta löytynyt liimapullo
saivat kumpikin oman paikkansa.
Omaan alakouluaikaani, 1950-luvun lopulle, sijoittuivat muistot ruokailuista: Keltainen emalikuppi ja lusikka. Ja siinä samalla muistui heti mieleen se yksi kamala kouluruoka, makaronivelli. Olihan se muuten ihan hyvää, mutta ne makaronit olivat aika pitkiä luiruja, matovelliksi sitä kutsuimmekin. Koulusta sai lämpimän ruuan, maitopullo ja leipäpaketti otettiin kotoa mukaan.
Ja kerran, aika lailla ensimmäisen luokan alussa, tuo viheliäinen pullo oli vuotanut ja sotkenut sisäsivulta ihanan, uuden aapiseni koululaukun vihreällä värillä.
Siitäkin jäi ikuinen muisto, joka harmitti silloin todella paljon. (Melkein yhtä paljon kuin se päivä, jolloin kaaduin kuralätäkköön ja jouduin koulun jälkeen lähtemään kotiin opettajan vaaleanpunaiset alushousut jalassani)
Tässä omat tärkeät kirjani vuodelta 1956:
Tämä laskukirja on aika kiva,
sillä toinen laatijoista taisi olla keuruulainen tai ainakin lähikunnasta, kun muutamat laskuesimerkit ovat Jyväskylästä
tai jopa kotitilamme Könttärin pelloilta! Kirja on vuodelta 1963 ja isäntänä oli tuohon aikaan oma isäni. Kuulimme kirjasta vasta kymmenkunta vuotta sitten.
Nykyisin noin 60 km matka Keuruulta Jyväskylään kestää bussilla reilun tunnin. Kestikö se tosiaan noin kauan 60 vuotta sitten? No, auto pysähtyi varmaan joka talon kohdalla ottaen ja jäättäen matkustajia ja tie oli kuuluisa mutkaisuudestaan. Siihen aikaan sanottiin, että Jyväskylän tiellä näkee omat perävalonsakin!
Tämä aarre onkin jo paljon vanhempi: Topeliuksen ”Maamme kirja”.
Painovuosi on 1927, äitini syntymävuosi.
Mutta eikö vaan talitintti ole jo ehtinyt nokkimaan tuotakin kulmaa, kun kirja oli jäänyt sellaiseen tilaan, minne linnut jostain kumman aukosta löytävät. Nyt se on kyllä jo varmassa tallessa.
Yksi vanha todistuskin on tallessa, vuodelta 1891.
Se kuului isän mummolle, Wilhelmiinalle. Tätä kyllä kelpasi esitellä silloin ja vielä nytkin!
Isän kouluaskartelukin löytyi: Kipsivalos, johon on liitetty postikortista leikattu soikio.
Tähän pikkuiseen huoneeseen keräilen jatkossakin vastaan tulevia, kouluun liittyviä tavaroita. Mitä lie sinne vielä löydänkään, kun osa vinttiä on edelleen aivan tutkimatta.
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
Oletpa löytänyt aarteita.
Onpa sinullaihania aarteita! Osa kirjoista on ihan tutun näköisiä meidän museosta, samoin emaliastiat, pullot ja kaikki muukin koulun rekvisiitta. Tänä kesänä meillä oli näyttely opetustauluista. (mun blogiarkistossa heinäkuussa.)
Kiva tietää, käynkin katsomassa!
Moikka Riitta ! Ihania kuvia, oliko koulussa pakko käyttää ruokalappua? Omani 70- luvulta on vielä minulla tallessa, tein sen ekalla luokalla keltaisesta vohvelikankaasta, siihen kirjottiin helmilangalla kuvioita. Se levitettiin pulpetin päälle, kun alettiin syömään. Koulussa ei ollut ruokalaa vaan syötiin luokissa. Terveisin Sinikka
Kyllä mekin teimme sen vohvelikangas-ruokalapun. Saa nähdä, tuleeko se vielä vastaan jostain kaappien kätköistä! Ja pulpeteilla söimme, kansi nostettiin pienen tuen varaan suoraan. Oi noita aikoja!