tai toisin päin: Kaikki kukat eivät halua kukkia siellä, missä sinä niiden haluaisit kasvavan. Näin kävi ainakin minulle, kun päätin parikymmentä vuotta sitten, että kolmen valopylvään luona kasvaisi etualalla hanhikkiryhmä ja kunkin ryhmän takana korkea ukonhattu. Keltaiset pensaat olisivat samaan aikaan kukassa kuin taustan tummat siniset. Upea yhdistelmä!
Mutta. Ukonhatut eivät halunneet kasvaa siellä. Oli ehkä liian aurinkoista tai mikä lie syy, mutta joka kesä ne jäivät mataliksi ja olivat täynnä mustia kirvoja. Taistelin vuosikausia kasvun kanssa ja sitten yhtä äkkiä talon seinustalla, vuorenkilpien ja kuunliljojen peittämässä kukkapaikassa, alkoi kasvaa liuskalehtisiä, pitkiä varsia. Ukonhattu oli itsekseen etsinyt uuden kotipaikan! Vieläkin olen ihmeissäni, miten se sinne levisi, mutta siitä lähtien meillä on joka kesä ollut upeat kukinnot tuossa kukkapenkissä. Nykyisin jopa kahdessa paikassa.
Eikä tässä kaikki. Myös tiikerinlilja levisi sinne. Ensin vain yksi kasvi, sitten jo laajempi kasvusto. Tumma sininen ja oranssi – käyhän sekin! Ja valkoinen syysleimukin vielä.
Jos joku perenna ei viihdy siinä, mihin sen istutit, niin kokeile toista paikkaa. Tai odota, ehkä sinullakin kasvit siirtyvät itsekseen suotuisemmille asuinmaille.
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 
Ukonhattu ei ookkaa iha normivaeltaja.
Sinivuakko taitaa olla ainut, mikä on mulla vaeltanu pitkin puutarhaa.
Juu, täysi mysteeri on sen muutto edelleen!