Lomalla

Kesä on ollut todella, todella kiireinen ja siksi olikin ihana lähteä ”pakkolomalle”. Olimme pitkästä aikaa ”ilmassa”

Ihania pilviä, kuin nietoksia

ja ajattelimmekin, että koska näiden ”maassa” vietettyjen vuosien aikana kenttäkäyttäytyminen on kovasti muuttunut, emme varmaankaan osaa mennä koneeseen. Mutta kun lähtö oli Jyväskylästä ja määränpää Dubrovnik, emme edes oppineet uusia tapoja, sillä kaikki meni ihan niin kuin ennenkin. Toisaalta harmi.

Tonavan yllä

 

Mutta matka oli ihana. Dubrovnikin vanha kaupunki

ja sen muurien 1200 porrasta,

jotka kiersimme tuhansien muiden turistien kanssa.

Eli tungosta oli, vaikka pahin kesäruuhka olikin jo hellittänyt.

 

Tuo upea paikka on jälleen entisessä loistossaan, mutta 90-luvun alussa se pommitettiin totaalisesti. Tästä kartasta näkee, miten talot silloin tuhottiin.

 

Nyt Kroatia on saanut usealta taholta rahaa raunioiden korjaamiseen ja kohde on yksi Unescon maailmanperinnöistä. Ja vaikka tuntui siltä, että olimme kiertelemässä vain museossa, vanhassa kaupungissa oikeasti asuttiin.

Koulukin oli.

En muistanutkaan enää, miten ihanalta suolainen merenranta tuoksui! Se toi mieleen muistoja, jotka luulin jo unohtaneeni.

Koska meistä ei saa tekemälläkään auringossa loikoilijoita, kävimme päiväretkillä myös naapurimaissa. Montenegron Kotorissa…

Osteriviljelmiä

…ja Bosnia Herzegovinan Mostarissa,

Stari most -silta on jälleenrakennettu pommituksen jäljeltä

jossa sodan jäljet olivat hyvin selvästi näkyvissä. Vieläkin on vaarallista kulkea alueilla, joista maamiinoja ei olla ehditty kerätä pois.

Nämä kolme kissaa nauttivat  sikin sokin päiväunistaan Mostarissa kaiken hulinan keskellä.

Mieleenpainuvia olivat myös Kroatian upeat sypressimetsiköt

ja huviveneet satamissa.

Viikottain vierailulle tuli suuria risteilyaluksia, jotka toivat Dubrovnikiin aina vaan lisää turisteja. Kuvauspäivänä paikalla oli vain yksi alus, mutta seuraavalla viikolla oli tulossa neljä.

 

Tämä mummo halusi lähettää Suomeen lämpimiä terveisiä. Hän myi itse tekemiään laventelipussukoita, joihin hän oli piirretyn laventelikukan lisäksi liimannut talviaikaan keräämiään simpukankuoria. Ja laventeliahan sai kerättyä mistä vaan.

Jokainen pussi oli erilainen. Se maksoi kaksi euroa, mutta jos osti kympillä, sai viiden sijasta kuusi. Ja kun olimme päivän ensimmäiset asiakkaat, saimme seitsemännenkin lahjaksi!

 

Nämä maisemat, niitä muistelen vielä monta kertaa.

Oli mieliinpainuva matka.

Se antoi taas uutta intoa arkiseen työhön, jota kotona ollessa ei pysty hyvillä mielin unohtamaan.

Kotona on aina jotain tekemättä, mutta nyt nuo urakat olivat kaukana, kaunana.

Ja vaikka ”minkä taakseen jättää, sen edestään löytää”, ei mikään enää tunnukaan niin läpipääsemättömältä!

P.s. Lopuksi kaksi oppaan kertomaa vitsiä laiskoista montenegrolaisista. (He myöntävät itsekin laiskuutensa, samalla tavalla kuin meillä laihialaiset nuukuutensa.)

1. Minne Montenegrossa kannattaa piilottaa ryöstösaalis? No lapion taakse, siihen ei kukaan takuulla koske.
2. Kaksi montenegrolaista ryösti pankin, jonka jälkeen pohdittiin ryöstösaaliin määrää. Lasketaanko nyt? Ei viitsi, katsotaan huomenna uutisista.