Koulutiellä

Eihän siitä vielä kauaa ole, kun sain  syliini ensimmäisen lapsenlapsen. Se oli ikimuistoinen päivä, tunne oli sanoinkuvaamaton. Nyt ollaan siinä vaiheessa elämää, että lapsuuden leikit ovat jäämässä koulutien varjoon. Koulutie, mitä muistoja se meille itse kullekin tuo? Aapinen, koululaukku. Kynäkotelo, lukujärjestys, opettaja. Luokkahuone. Jännitys.

Nyt on pikkurengin aika aloittaa oma koulutiensä. Jännittävää, sillä luokkatoverit ovat muuton vuoksi vieraita. Mutta niin oli äidilläkin kauan sitten. Olimme kesällä muuttaneet juurillemme Keuruulle, rakenteilla oleva talo oli mustien tuulensuojalevyjen peitossa. Koulutie kulki rantamökistä viljapellon halki maantielle. Isovelikin joutui uuteen kouluun, olimmehan keväällä tulleet Kangasalta. Ensimmäisenä koulupäivänä molempia jännitti, mutta ilmeet olivat iloiset.

Ja kun albumia selasi taakse päin, niin viisi vuotta aikaisemmin löytyi tälläinen otos: Esikoisellakin oli muuton jälkeen jälleen tiedossa uudet luokkatoverit, uusi koulu ja koulutie. Tällä kertaa lyhyt pyrähdys Suoraman kouluun, jonne lähdimme kävellen pikkusiskon kanssa häntä saattamaan. Kuvasta näkee, että pienimmäinen olisi mieluusti ollut myös koululainen, asentokin juuri samanlainen kuin veljellä.

Mutta nyt pikkusisko on äiti, joka saattaa omaa esikoistaan kouluun. Kaikkea hyvää ja enkeleitä pikkurengin koulutielle!

Tässä, muutama viikko sitten otetussa kuvassa, vietetään vielä kesäistä lomapäivää ja kuljetaan papan ja pikkusiskon kanssa mummolan pihateitä.

Kaikille koululaisille: Hyvää syksyä ja turvallisia kouluteitä!

 

Advertisement