Rantasauna

Olemme  haaveelleet, että kotirantaankin voisi saada saunan. Sen esteenä on ollut monta mutkaa, mutta nyt vihdoin erinäisten järjestelyjen jälkeen saimme rakennusluvan ja toivomus on toteutumassa. Ajankohta sen sijaan on aika lailla väärä, sillä vanhan talon remontti ja maalaus vievät edelleen aikaa tavanomaisten puuhien lisäksi. Mutta kun lupa saatiin, työ käynnistyi heti.

Koska olimme jo vuosia sitten yrittäneet saaada rakennuslupaa ja meiltä se oli evätty, saunan paikalle oli rakennettu suojaksi laavu, jonka sai tehdä ilman lupaa. Ensimmäinen työ oli siis siirtää se toiseen paikkaan, kunhan siihen ensin oli ajettu hiekkaa. Vieläkin laavu odottelee siirtojalaksilla lopullista asettumistaan, siksi se on kuvissakin vinossa.

Saunan paikalle tuli kaivinkone kaivamaan ja rantaan vuosikymmeniä sitten vietyjä kivenjärkäleitä siirtämään. Kuljettaja sanoikin, että kuinkahan monta kertaa hän näitä Könttärin kiviä oikein siirtää, kun oli ennenkin samojen möhköleiden kanssa touhuillut.

Metsuri kaatoi rantaa pimentäneet ylisuuret koivut. Lahojakin oli jo osa.

Seuraavana päivänä leviteltiin salaojaputkia ja mursketta, mikä olikin lapiomiehille mutaista hommaa yön sateen jäljeltä. Viemärikaivokin saatiin paikoilleen.

Huomenna Timo-timpurimme piti tulla valamaan tolppia, mutta sade-ennusteet estivät työn. Kunhan on varmaa poutasäätä ja  jos kaikki silloin onnistuu, alue saa jäädä odottamaan kuorma-autoa, joka elokuun lopulla tuo paikoilleen Tuurin kyläkaupan vieressä olevasta Piha-Tuurista tilatun valmiin saunan. Vielä oli edessä kaadettujen puiden karsiminen ja siirtäminen, mikä onkin aikamoinen urakka. Onneksi isäntä sai siihen yllätysapua Olavi-ystävältä, joka tuli nostamaan painavat puut traktorin kouralla jorpakosta paremmalle paikalle karsittavaksi ja vei ne lopuksi riihen taakse odottamaan pätkimistä ja pilkkomista.

Suuren suuri apu, kiitos! Isännältä olisi mennyt varmaan monta viikkoa niiden kanssa, ovat ne niin painavia.

Kun kaiken lisäksi posti toi vielä yllätyspaketin rakennusluvasta kanssamme iloitsevalta ystäväperheeltä, niin ei voi muuta kuin onnellisena odottaa ensimmäistä saunailtaa. Raaheen kiitos ja terveiset!

Mainokset
Kategoria(t): Sekalaista Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Rantasauna

  1. Ulla Kinnunen sanoo:

    Ompa mukava jotta saitta luvan saunalle! Ja noin hienon kyltin ja kirjan. Onnellista saunaillan odotusta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s