Tytär innostui taannoin keräämään salaattiaineita luonnosta. Ei tietenkään maantien varresta vaan peltojen pientareilta. Horsman versoja, vuohenputkea, voikukan lehtiä ja kukintoja, suolaheinää ja taisi olla vielä jotain muutakin. Kaunis salaatti ja herkullinenkin vielä!
Kyllähän tähän joku ruokailijoista suhtautui hiukan epäilevästi, mutta maistui lopulta kaikille.
Ruohosipuli on aina se kevään ensimmäinen vihreä, ainakin meillä. Kasvihuoneessa se on viheriöinyt jo huhtikuun lopusta lähtien. Tuon sisälle muutaman varren kerrallaan ja pilkon ne nipussa leivän päälle. On NIIN hyvää!
Mutta eipä aikaakaan, kun pehko alkaa työntää kovia kukkavarsia. Sitten onkin jo hankalampaa ottaa väleistä niitä meheviä versoja.
Tähän keksin vuosia sitten sattumoisin hyvän avun: Leikkaan koko puskan kerralla matalaksi,
ja kohta se on jo kasvattanut uudet, herkulliset varret. Ja mikä ihmeellisintä: Silloin ei enää muodostu kukkavarsia lainkaan! Jos sinulla on vain yksi ruohosipulitupsu, et varmaankaan henno sitä leikata. Mutta jos niitä on useammassa paikassa niin kuin meillä, uskallat jo lähteä kokeilemaan. Kasvihuoneen sipulitupsu leikattiin jokin aika sitten ja nyt se kasvaa jo mukavasti uutta,
yrttimaalla vasta aloitellaan kukintaa.
Ja jos on intoa, niin tuon leikatun tupsun voi tietenkin selvitellä hyötykäyttöön: Pehmeät varret saksilla paloiksi ja kuivatukseen, loput kompostiin.
Niin tai näin, kaikenlaista syötävää tuolta ulkoa jo voi löytää!
